"Se, joka puhtautta janoaa, ei pelkää paskaa"
- I. Alanko / Sielun Veljet -   

Kuvottaa tv:n ohjelmat, joita tehdään tirkistelynhaluisille. Samalla luodaan ihan tavallisista ihmisistä seurattuja turhia julkkiksia.

Juu, tirkistelynhalu kuuluu ihmiseen kuin paska sontiaiseen, mutta miksi tuosta paheeksi luettavaksi halusta tulee työpaikkojen kollektiivinen kiinnostuksen kohde. On Jamppaa ja Siniä ja Pikeä ja ties mitä, joita en tunne. Muut tuntevat. Erehdyn luulemaan työkavereideni tutuiksi tai edes kylän kuppiloiden kantapeikoiksi.

Menee monta minuuttia, kun yritän ymmärtää, mistä h----tistä he puhuvat. Valitettavasti ei nuo nimet varmaan ole  mistään haukkumastani ohjelmasta. Ja siitä hyvästä syystä, etten kykene nimeämään tällä hetkellä kuin Maajussille morsian - ohjelman. Ja senkin siitä syystä, että noin minuutti sitten tuli taas mainos.

Voi-voi minun kanssani. Ei muuta kuin höyheniä ja tervaa. Tai saunan taakse ja niskalaukaus. En ansaitse tulla kohta työpaikalla kuulluksi. Katson ruotsinkielistä kanavaa tai muuta yhtä tylsää sekä turmiollista. Kuuntelen - en Tomppaa - en Aikuista Naista - ihan väärää musiikkia. Miten ever-never voisin kuvitella lähteväni työporukan mukaan laulamaan karaokea tai kuuntelemaan Simo Silmua (Kukahan sekin on.... terveisin H. Moilanen). Voi Kristus että ihminen voi tuntea suurta yksinäisyyttä tämän kaiken keskellä. Kuuntelen siis Ismoa...

Kriisistä kriisiin

Ei auta peräruiskeet
Ei poisto amalgaamin
Ei tv-shopin tyynykään, se anatoominen
Ei auta voimajooga
Ei auta sorkkarauta
Ei auta ruoho eikä aerobic
Yritin myös nyrkkeilyä, bodausta ja pyöräilyä
Meditoin ja paastosin ja uin ja rakastuin ja
Opiskelin kieliä ja luin filosofiaa
Harrastin runoutta ja teatteria

Sänkyyn kömmin allapäin, en saa nyt unta en
Olen ystävien kesken yksinäinen
Aamulla en jaksa nousta päivään hilpeään olen liian hauska yrittämäänkään

Mut mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin
Tahdon ettei mikään ois kuin ennenkin
Kuljen kriisistä kriisiin enkä löydä apua
Onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa
Kriisiin

Ei auta bingolotto
Ei auta viinan otto
Ei auta jumalauta ei, mitä mä teen?
Teen retken meren rantaan tuulipuku suojan antaa
Ulkoiluhan rauhoittaa, sehän on hauskaa
Syön piirakan, kiroan sen makua
Vedän keuhkoihin merituulen löyhkäävän hien

Sänkyyn kömmin allapäin, en saa nyt unta en
Olen ystävien kesken yksinäinen
Aamulla en jaksa nousta päivään hilpeään olen liian hauska yrittämäänkään

Ja mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin
Tahdon että kaikki ois kuin ennenkin
Kuljen kriisistä kriisiin enkä löydä apua
Onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa
Kriisiin

Kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin
Tahdon ettei mikään ois kuin ennenkin
Kuljen kriisistä kriisiin enkä löydä apua
Onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa
Kriisiin