Esko Ollila oli 32-vuotias, saadessaan aivoverenvuotonsa. Vuotta myöhemmin tuli aivohalvaus. Ollilla toimi lääkintävoimistelijana ja se näkyy kirjoituksessa. Odotukset oli jonkinlaiset lukemista aloittaessani. Jo kannessa oli lupauksia herättävä teksti: Rajalta Rajalle: aivoverenvuoto ja aivohalvaus lääkintävoimistelijan kokemana ja kertomana.

Liekö odotukseni olleet liian kovia, mutta itse tapahtumien kerronta pomppi niin, etten tahtonut pysyä millään juonessa. Ymmärrettävää on jos välillä on ihan tillintallin, on melkoisen vähän kerrottavaa, mutta siihen nähden tuo kokemana ja kertomana on vähän liikaa luvattu. (Ihanaa sanoa Vähän Liikaa! Onko se sama kuin +-0?) Joka tapauksessa teksti oli asiallista ja niin merkillisen teknistä. Tosin kappaleet olivat usein niin pitkiä, ettei viesti mennyt lukiessa oikein perille.

No, tarkoitushan olikin lääkintävoimistelijan silmin, mutta tosissaan ihmetyttää se tekniseen suoritukseen kävellessä perehtyminen kontra se ilmeisesti kansansivitystyöhön suuntautuva kirjan loppuosa (käsitti siis yli puolet), joka oli vissiin tarkoitettu joksikin tietoiskuksi aivohalvauksista ja siihen johtavista syistä jne. Siis kenelle kirja on tarkoitettu? Lääkintävoimistelijat varmaan jo tietävät ja sitten kirja tappaa tekniikallaan täysin maallikon innon.

Ainoa viittaus tunteisiin, mitä avh (aivoverenkiertohäiriö) on aiheuttanut oli kirjan sivulla 21, "Puhumiseni oli jotakin epäselvää 'ei-mitään'. Peilistä minua katsoi jollakin tapaa tutut kasvot- vääntyneet, mutta sittenkin jollakin tapaa tutut. Minäkö olin tuo kummajainen!" --- "Olin ei-mitään"

Kirjoittaja omaiset ja läheiset tuossa tilanteessa tulee ilmi kirjoittajan kertoessa jännittäneensä avh:n jälkeen kotiinpaluuta pyörätuolissa. Suhtautuminen oli ollut normaalia. Piste. Kaikki tunnepuolen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät kokemukset puuttuvat. Kirjoittajan piirimestaruustason mitalit juoksussa ja maratonkuvat ja ties mitkä asiat ovat tärkeitä ja se, ettei yhtäkkiä osaa enää edes kävellä.

Alan haravoida tekstiä, sen lukeminen ajatuksella on vaikeaa. Minua on pirulauta huijattu kantamaan tämäkin opus kotiin. Kaiken huippuna on kuvat perheestä: vaimosta ja lapsista. Korostaako hän miehisyyttään? Miksi edes laittaa kuvia, kun ei aio kertoa koko perheestä ja sen perustamisesta? Olen mies, siis elän.

Ehkä minun on vaikea asettautua hänen sijaansa senkin vuoksi että mieheni avh oireet ovat niin toisenlaiset. Ei halvausta vaan lievää tasapaino-ongelmaa. Oireet on enemmän tunne ja ajattelun tasolla. Ja ehkei miehet käsittele asiaa niin avoimesti ja tunteitaan ajatellen.

Ehkä hänen vaimonsa julkaisee joskus elämänkertansa. Luen sitten siitä, mitä oikeasti tapahtui... höh.
Ajatuksia:

A.) Jos halu kuntoutua on heikko esim. sairaudentunnottomuuden vuoksi tai puuttuu kokonaan, siirtyykö vastuu kuntoutuksesta omaiselle?