Otin reilun tunnin ruokaperäiset. Liikunta on varmaan ihan terveellistä, mutta käy voimille. Ainakin näin alussa. Sitä paitsi olin syönyt lihaisaa keittoa ison lautasellisen. Joten ruokaperäiset ovat paikallaan.

Yritin nokosten jälkeen tehdä kirjanpitoa, mutta puhelu äidiltäni keskeytti sen homman. Hän kertoi että näille kulmille tulee kunnon yli 50 millin vesisade. No, hieman epäilyttää näille kulmille, mutta lähdin saunapuita hakemaan ja innostuin tyhjentämään loput polttopuukasasta liiteriin. Hiki oli pinnassa, mutta keli on ihan hämärtyvä syysilta. Jestas, rakastan syksyä. Luonto menee talvilevolle. Tuoksuu mädäntyvälle kasvustolle, happamelle ja levolliselle. Ei minusta kuolleelle, vain nukahtamaisillaan olevalle. Hyvä aika sairaslomalle.

En ole vielä avannut televisiota. Eilen näkyi vain nelosen Tanskan huonoin kuski... ei voisi vähempää kiinnostaa. Tuo formaatti on jo nähty. Sitten ei yhtäkkiä näkynytkään kuin Jim ja jouduin katsomaan Usan poliisin takaa-ajovideoita. Hirveä rangaistus! Olin liian väsynyt tv-luvanmaksaja, että olisin sulkenut sen. Kärsin, kunnes väsyin ja pääsin nukkumaan. Pitänee jatkossa yrittää pitää edes laadusta kiinni. En tiedä kokeilenko saunan jälkeen arpajaisia taas.