Elämäni tarkoitus on olla varoittavana esimerkkinä muille.

Kummasti tuollainen miestäni kohdannut - ja tietysti perhettämme kohdannut vakava sairaus - toimii varoittavana esimerkkinä ympäristölle. Miestäni pidetään alle 50 vuotiaana nuorena saamaan aivoinfarktin. Tosiasiassa hyvin nuoret saavat nykyisin aivoinfarktin.

Joka tapauksessa monet tutuistamme ja naapuristossa ovat aloittaneet entistä enemmän liikkumaan tai ainakin hankkineet välineitä siihen. Ja kahvihuoneen kalpeat hoitajatkin intouvat joskus intoamaan ukkojaan. Minä pysyn vaiti. Mitäpä minä sanoisin ihmisestä, joka on laitoshoidossa ja täysin minun armoillani?

En voi siis yhtyä omasta puolestani, joten olen hiljaa, kunnes huomaan, että taas meni turvat tukkoon syyllisyydestä, joten häivyn sitten pois, kun en ymmärrä mitä sanoa rauhoittaakseni tilanteen. Ehkei sekään kuulu minun tehtäväkseni. Olen vain muistutus eli varoittava esimerkki.