Terveellä on paljon toivomuksia, sairaalla vain yksi.
- tuntematon -


Tulee kyllä monesti ajateltua, mitä miettivät hoidettavani vanhukset, hoitajien puheista ja ongelmista. Eräät hoitajat kun selvittävät kaikki asiansa hoitotyön ohessa asukkaiden kuunnellessa. Vanhainkodissa on varmasti yksi toive päästä pois. Kaipaus kotiin on kova ja toisaalta realistiset kaipaata sitä viimeistä leposijaa - kuolemaa.

Tärkeää on jutella vanhusten kanssa tässä ajassa, mutta mietin usein, miten asioita esitän. En surkuttele osaani esim. säiden suhteen, koska tiedän, että monet heistä ovat kokolailla sidottuja vuoteeseensa. He eivät enää mielellään nousisikaan edes istumaankaan. Siksi tuntuu usein kohtuuttomalle, kun sanotaan, ettei vanhuksia nosteta vuoteista tarpeeksi usein. Eli missä menee sitten se kuntoutuksen/virkistyksen tai itsemääräämisoikeuden raja?