Kaikki hienot ideat, mitä meinasin täällä ja muuallakin toteuttaa, ovat jääneet työn ja tulehtuneen viisaudenhampaan vuoksi tekemättä. Tuntuu, ettei ajatuskaan enää kulje entisiä ratojaan. Tulee jo uskonpuutekin. Olivatko niin hienojakaan nuo ajatukset ja ideat?

Ajoittain työvuorolista on kuin iljaimella oleva ylämäki. Tietää jo ettei tässä hyvin käy.... Pitkiä monta päivää kestäviä jaksoja, paljon raskaita aamuvuoroja ja kun vapaa tulee, niitä - voi ihme! - on peräti yksi kappale. Siinä kerkiääkin tiskata ne viiden vuoron aikaiset astiat, sillä ne on kuivahtaneet kiinni tiskipöytään.

Kun siinä sivussa kantaa hampaanpoiston jälkeistä juilimista päivästä toiseen, tuntuu, ettei tämä ole elämää. Kun viimeinen aamuvuoro ennen taas yhtä vapaata koittaa, haen mukaani miehen kotilomille. Alkaa tämä omaishoito. Koirien riemu on ylimmillään kun lauma täydentyy taas johonkin kokoonsa.

Nyt on edessä yövuorot, joista olen aina kyllä tykännyt, mutta tieto niiden jälkeisestä tokkurasta ja yhdistetystä omaishoidosta... huh-huh. Lisäksi osa asioista on hoitamatta. Ne, joissa pitäisi ymmärtää järkeään käyttää, kuten laina-asioiden hoito.... ja ne vain riipuskelee odottamassa pääni kirkkaimpia hetkiä. Turhaanko?

Eikä autoni pääse päivähoitoon korjaamolle ensi viikollakaan, joten toivon, ettei sada puoli metriä lunta, kun autolla on kevyet kesäkengät vielä jaloissaan.