Haa, kuinkahan moni nyt luulee minun tehneen jotain suuria paljastuksia...

Kyse on tuosta edellisestä kirjoituksestani. Pitänee sitä täsmentää mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi tai sitten niiden synnyttämiseksi.

Kyllä Jokelan tapaus kosketti, muttei sillä tavalla että olisin kirkossa nyt muistelemassa tai suremassa tuntemattomia. Surua koen siitä, että meillä tämä kansan suru on saanut samantapaisia piirteitä kuin olemme saaneet televisiosta oppia etenkin New Yorkin WTC-iskun jälkeen.

Sen sijaan, että niitä resursseja laitettaisiin esim. ennaltaehkäisevään työhön, ne valuvat suremisena tuiki tuntemattomia kohtaan. Kun viikot kuluvat on unohtunut jo uhrit, perheet ja läheiset. Joulu on tulossa ja kystä on laitettava kyllä. Ja kenen joulupöydässä istuu toivonsa menettänyt nuori epätoivoisia miettien? Pitäisikö muidenkin kuin perheiden ottaa vastuuta huonovointisista nuorista?

Eli kyllä kosketti meitäkin, mutta ei sillä tavalla, että olisi perusturvallisuus mennyt. Ei metallinpaljastin tai vartija ole nyt oikea keino, jos ihmiset voi huonosti. Meillä keski-ikäisillä on omat konstimme selviytyä vaikeuksista - ei tosin kaikilla - mutta nuorilta ne puuttuvat ja apua kaivattaisiin. Turha syyttää telkkaria tai tietokonepelejä. Vastaavia tekoja on tehty jo satoja vuosia sittenkin. Silloin vain ei ollut tätä rakasta mediaa levittämässä tietoa ja mallia, kuinka käyttäytyä.