Eilispäivän kouluissa
toissapäivän opettajat
valmistavat keskiaikaisin menetelmin
meitä ylihuomisen ongelmiin.

Opiskeluun liittyvä asia, joka minua raivostuttaa, on opettajat, joilta puuttuu empatia kyky. Tyttäreni on harjoitteluaan suorittamassa työpaikallani. Hän selvitti, että minä voin olla ohjaajana, kunhan on toinenkin ohjaaja. Piti kyetä kulkemaan minun kyydeilläni, sillä täältä metsästä ei ole julkisia kulkuvälineitä. Kaikki onnistuu.

Vaan ohjaavan opettajan mielestä ei ole hyvä asia, että äiti ja tytär on samalla työpaikalla. Hän on kuulema itse sen kokenut. Vaan pitäisikö minun nyt irtisanoutua vai olisko opettaja voinut vain tyytyä toteamaan asianlaidan ja varoittamaan mahdollisista vaaroista? Minun on nyt pyrittävä olemaan eri vuoroissa. Ja kuitenkin kuljettamaan tytärtä. Siinä käyttää opettaja nyt jotain muuta kuin omaa ammatillisuuttaan, tehdessään minun elämäni sangen helvetilliseksi.

Opiskelijoille tulevat ohjaavat ja arvostelevat opettajat siis ovat ihmisiä, joilla pitäisi kuitenkin olla ihan samanlaiset säännöt tulkinnoissaan. Tämän opettajan tunnen kyllä omalta opiskeluajaltani ja osasin odottaa hankaluuksia. Mutten tällaista. Jos kerran on näillä ehdoilla kentälle luvattu, ei pitäisi mennä uusia sääntöjä luomaan, varsinkin kun ainakin luvan antaneen opettajan tiedossa oli perheemme erikoistilanne.

Toivoa sopii, että työpaikalla uskaltavat käyttää maalaisjärkeään. Että mennään niin kuin oli alunperin tarkoitus ja pidetään homma kohtuullisena myös minulle.