En löytänyt ohjelmatietoja siitä ohjelmasta, jota kuuntelin ns. puolella korvalla lähiaikoina - kenties eilen. Ohjelmassa pohjoisessa elävä yh-äiti kertoi elämästään ja köyhyydestään. Etsiessäni ylen arkistosta ko. ohjelmaa törmäsin toiseen ohjelmaan  köyhyydestä, jossa puolestaan puhuttiin absoluuttisesta köyhyydestä.

Takavuosina olen kokenut älytöntä vääntöä siitä, miten säilyttää jonkinlainen elämisen taso, vaikka olin työttömänä ja mies aloittelevana yrittäjänä, joka vain tuntui tekevän lainaa ja laskua laskun perään. Tunsin lyhistyvän sen murskaavan tiedon alle, että lapsemmekin perisi köyhyyden. Olisiko pitänyt tehdä jotain toisin?

Johtopäätöksiä ja henkilökohtaisia sellaisia: a) yrittäjyys on taitolaji ja siihen voi liittyä liian suuria riskejä, joista suurin on yrittäjä itse (esim. terveys) b) voit lyhistyä sen tunteen alle, ettei vaihtoehtoja enää ole. Vain jatkuva turvattomuus seuraavasta työttömyyskorvauksesta ja kasvava laskupino. c) oikea koulutus uuteen ammattiin työvoimapoliittisena koulutuksena ei anna aina ammattipätevyyttä.

Miten meille kävikään? Mies sai aivoinfarktin 47-vuotiaana. Yritys on veloissa ja nyt täysin lopetettu. Mies vammautui pysyvästi, eikä kykene ainakaan näillä näkymin selviytymään kotona ilman apua.

Minä uudelleenkoulutin itseni pikakoulutuksella uuteen ammattiin, joka oli kutsumusammatti ja on osoittautunut myös työllistäväksi alaksi. Juuri kun oma elämäni oli asettumassa kuntoon, mies sairastui, ja minä meni pariksi viikoksi rähmälleni.

Ei. Ei se jäänyt pariin viikkoon. Kyykkyhyppyä on tehty vähän väliä, mutta välillä on pysytty pystyssäkin ja menty kuitenkin eteenpäin. Moni asia on mennyt voimien puutteessa mönkään, mutta moni on odotellessa ja vetkutellessa loksahtanut kypsyttyään vahvasti paikoilleen - ja näin positiivisessa mielessä.

Miehen loksahteluista en osaa tietenkään sanoa mitään. Omat loksahtelut ovat tapahtuneet suurissa elämän linjakysymyksissä. Mitä minä haluan elämässäni - tyylillä. Mieheni tarvitsee rinnalleen (huom. ei päälleen) asianhoitajan, joka ei ole katkeroitunut, omasta elämästään luopunut.

Siispä on tärkeää, että pidän nykyisen työni, jos onnistun sitä määristä taas sen loppuessa uudella jatkamaan. Miehen hoidon pitää tukea työssäkäymistäni. Miehen pitää saada asua kotonaan. Siinä sitä onkin pyhää kolminaisuuden tuntua, kun pitäisi tuo mahdoton yhtälö saada toimimaan.

Ja kuitenkin on olemassa se rähmälleen menon riski. Tämä on minun sosiaalinen yritykseni, minun vapaaehtoistyöni, jolla on riski epäonnistua ja se riski on minun kannettava. Se on O, se on M, se on A, se on I, se on S, se on H, se on O, se on I, se on T ja vielä kerran se on O.