Meikäläisen ajatuksen juoksu on tosi surkea. Hävettää, että edes kirjoitan tänne julkisuuteen. Voi mähnä! Kaikki minut tuntevat ihmiset, olkaa huoleti, en ole uuvahtamassa. Olenpahan vain ihan aidosti väsynyt tästä työstäni. Niin ovat myös työkaverit. Sattumoisin työlistassani lukee ilta- ja aamuvuoroa lähes tauotta, joten siitäs sitten muuta kuin suorittamaan. Joten eipä ihme, että ajatus katkeaa ja poukkoilee laidasta laitaan.

Jatkankin tuota köyhyysteemaa, sillä ajatus jäi kertomatta. Uskomatonta mutta totta. Tämä taannoin esitetty ohjelma sai  minut tuntemaan itseni varsin hyväosaiseksi. Minullahan on  työpaikka. Noh, määräaikainen, mutta työpaikka kuitenkin. Saan siitä nyt pari kymppiä parempaa palkaakin ja kinkkurahaksi haukuttu summakin on tuossa tuokiossa tilillä.

Miehen velat ja sairaus eivät kuitenkaan aiheuta mitään ylimääräisiä sijoitusongelmia aikuistuvien ja vielä opiskelevien lastemme lisäksi. Mutta haluaisin niin kauheasti jakaa siitä vähästä, mistä on jakaa. Pitänee raapia päätä ja miettiä ketä pystyisi ilahduttamaan jollain minulle hyödyttömällä tavaralla. Ja miten varmistua siitä, että se tulee todella tarpeeseen saajalle. Nimittäin, jos rahat menevät kaljaan ja tupakkaan... noup. Jos rahat menevät kännyköiden ostoon .... noup.

Siis halua olisi antaa vähästäkin, mutta mistä tietää, että menee tarpeeseen eikä tulisi huijatuksi....? Pelastusarmeija? Kummiperheen hankkiminen? Vuohi afrikkalaiselle yh-äidille?