Innostuin vastaamaan Gufon komenttia ja tuli mieleen kuinka moni ymmärtää lukea noita alla olevia kommentteja. Tai minulla ei siis ainakaan näy ne automaattisesti. Lukekaa ihmiset kommenteja, sillä siellä on usein hyvät keskustelut menossa. Joka tapauksessa innostuin taas ja hihat paloi taas kaikkien omaishoitajien tilanteesta, ennakkoluuloista heitä kohtaan jne. Kopioinkin tuolta kommentoinnista oman paloni. Gufon ansiota taas kaikki. Jaksaa aina käydä herättelemässä minua.... Kiitos Gufo!

Tämä on paljon rankempaa tavallaan, kun kyseessä on oman puolison hoito. Ja nyt en puhu omasta iästäni ja sellaisesta, vaan kun olevinas tämä luterilaisuus vie valinnanmahdollisuudet valita omaishoito. Sitä alkaa itsekin ajattelemaan niin, että tässä vastamäki, johon lupauduin naimisiin mennessäni. Toisaalta, jos takana on pitkä liitto, kuten meillä, on jo monta ryppyä tullut matkan varrella.... ja erehtyy ajattelemaan ihan epäluterilaisesti, että pitääkö minun jaksaa aina nämä vastamäet ja milloin prkl se myötämäki on tarjolla?

Omaishoitoon kuuluu myös sellainen kauhea klisee kuin uhrautuvuus ja kaikenlainen epäitsekkyys. Pitää asettaa hoidettavan edut omien etujen eteen ja olla onnellinen , että on terve. Pelätä sitä, että sairastuu. Taistella hoidettavan etujen puolesta ja jos vielä jäi voimia - omien etujen puolesta. Ja hemmetti, jos menet vaatimaan vapaita itsellesi hoidettavasta, muutut kapiseksi itserakkaaksi ihmishylkiöksi. Mieluummin ulkopuolisen tulee tarttua korvistasi kiinni ja pakottaa ottamaan loma. Niin se menee paremmin sääntöjen mukaan.

Haiskahtaa siis yheiskunnan luomalta anekaupalta koko omaishoito. Kun omaishoitajan nimi sopimuksen vilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa.