Kävimme viiden kilsan lenkillä. Uutta lunta oli työksi asti. Pehmeässä kun on tavan raskasta taivaltaa. Mutta aurinko paistoi ja elämä kirkastui. Reisiin sattui ja tuntui, ettei loppua tule koskaan.

Saapuminen pellonreunalle metsästä täyteen auringonvaloon, koirien kiitoa hangella. Sen vuoksi kannattaa lähteä ja sen vuoksi elää tämäkin päivä. Kunto ei varmaan tuolla hyssyttelyllä kohentunut, mutta pääkoppa tykkää. Endomorfiini virtaa suonissa vielä monta tuntia.

Menkää metsään ihmiset!