Töissä on sijaisena nuori nainen. Vaikka olen itsekin yli nelikymppisenä nuoriin lukeutuva, tämä kertomani nainen on ihan oikeasti parikymppinen. Yllätin itseni hermostumassa hänen tavastaan puhua minulle kuin lapselle. Olen usein miettinyt, mikä tässä meidän välisessä kommunikoinnissa oikein menee pieleen.

Olen siis ymmälläni tämän asian havaittuani. Siis oikeastihan tämä on vain minun ongelmani, ei siis tämän nuoren naisen.  Hänen puhetapansa on sellaista venyttävää aivan kuin puhuminen vaatisi häneltä aikamoisia ponnistuksia. Lisäksi hän saattaa kysyä minulta perheeni asioita tyylillä, jolla puhutaan itseään huomattavasti nuoremman kanssa.

Tarkemmin kun ajattelen, hän ei oikeastaan koskaan ole nähteni revennyt naurusta, innostunut silminnähden... onko hän zombie?? Itsekin käyttäytyy hänen seurassaan jotenkin varautuneesti ja jos luonteelleni kuuluvasti erehdyn herjaa, hän pyytää rauhoittumaan... Herran jestas! Voisipa olla raskasta olla hän.

Hyvä, että minä olen minä.