Väsäsin sen nyt. Voikin olla temppuilua tuo. Ja vielä siitä puuttuu monta, mutta kunhan tuli nuokin nyt toimivina näkyviin. Pitää mennä hiiliä vetämään leivinuunista. Tuli kylmä.

Käytiin isommassa kauppapaikassa. Piti poistaa liikenteestä kaksi autoa. (Ei ne ole olleet liikenteessä kuukausiin, mutta nyt ihan virallisesti pois otettu.) Eihän niitä kaupassa poistettu, vaan katsastuskonttorissa. Eilen illalla tajusin, että koska miehelle määrättiin ajokielto ja ajokortti oli palautettava. Ei olekaan sitten henkilötodistuksen kaltaista paperia olemassakaan..... Onneksi täti uskoi henkilöllisyyden, kun kerroin, että aivoinfarkti ja kortti otettiin äsken pois.

Kotona oli talo kylmennyt entisestään. Ei ollut kuin 14.4 astetta. Tervetuloa mättämään puita uuniin. Vaikka ihan mukavaa on tehdä töitä ihmisen perustarpeiden eteen. Motivoi kummasti. Mutta nyt niille hiilille.