Tilapäinen työuupumus hankaloitti tämän aiheen käsittelyä. Juttuhan ilmestyi Hesarissa lauantaina 23.2.

Kuuba.

Vanhoja rakennuksia ja vanhoja autoja.



Kuubalaista musiikkia. Salsaa, rumbaa.

Kuubalaisia sikareita. KÖH ja vielä kerran KÖH!

Fidel Castron Kuuba

"No es facil" (Ei ole helppoa) kuulee sanottavan kaikkialla presidentti Fidel Castron johtamassa Kuubassa. Itsevaltainen sosialistijohtaja on pitänyt saarivaltiota näpeissään omaperäisin ottein jo 47 vuotta. Eristäytymisellä ja Yhdysvaltojen kauppasaarrolla on ollut välittömät vaikutukset tavallisten kuubalaisten elämään. Arjesta selviäminen on vaatinut kekseliäisyyttä, kun ruoka ostetaan säännöstelykupongeilla, libretoilla. Pulaa on vesijohtovedestä, energiasta ja saippuan kaltaisista perustarvikkeista.

"No es facil", vastaavat kuubalaiset myös, kun heiltä kysytään politiikasta. Castro on johtanut maata niin kauan, etteivät kuubalaiset osaa ajatella toista presidenttiä, vaikka vallanvaihto on väistämättä edessä. Noin 70 prosenttia kansasta on nähnyt vain yhden johtajan.

Kuubalaiset kutsuvat johtajaansa aina Fideliksi, eivät koskaan Castroksi. Silti El Líder Máximo on monille tuttu vain pitkistä televisiopuheista – vain osa on nähnyt El Comandanten elävältä ja vielä harvempi tietää presidentin tarkoin varjellusta yksityiselämästä.

Länsimaat ja ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Kuubaa ihmisoikeuksien loukkaamisesta ja poliittisen opposition nujertamisesta. Castro onkin sortunut teloituksiin, vangitsemisiin ja kidutuksiin vallassa pysymiseksi. Kuubaan ei ole päässyt syntymään voimakasta oppositioliikettä, mikä on pitkän vallan yksi keskeinen selittäjä.

Satoja tuhansia kuubalaisia on paennut maasta – ennen kaikkea Yhdysvaltoihin. Suuria pakolaisaaltoja nähtiin paitsi heti 1959 vallankumouksen jälkeen, myös aina talousvaikeuksien kärjistyessä muun muassa 1980- ja 1990-luvuilla.

Castro on silti monelle kansallissankari – ennen kaikkea siksi, että hän on onnistunut vastustamaan Yhdysvaltoja. Tukea hän saa varmastikin Castron syrjäyttämän, presidentti Fulgencio Batistan korruptiovallan nähneiden joukosta. Toisaalta Castron rakentama yksipuoluejärjestelmä armeijoineen ja korttelipoliiseineen on varmistanut sen, etteivät kuubalaiset ole tottuneet ilmaisemaan mielipiteitään.

Jos kuubalainen joutuu puhumaan Castrosta arveluttavassa yhteydessä, tunnistamiseksi riittää hänen partaansa jäljittelevä käsiele.

Castro nousi valtaan 1959 vallankaappauksessa, jonka luonne oli aluksi arvailujen varassa.

Pian Castro kuitenkin kansallisti kaiken ulkomaisen pääoman ja hiljensi lehdistön. Maat takavarikoitiin ja jaettiin talonpojille. Hän joutui riitoihin isänsä kanssa, joka oli rikkaimpia maanomistajia Holguín provinssissa.

Kuuba suuntautui kohti Neuvostoliittoa ja muita itäblokin valtioita. Sokerintuotantoon erikoistunut Kuuba solmi Neuvostoliiton kanssa kauppasopimuksia, jotka tekivät sen riippuvaisiksi Neuvostoliiton öljytoimituksista.

Vuonna 1961 Castro julisti vallankumouksen olevan sosialistinen. Lauseesta "Sosialismo o muerte" tuli vallankumousretoriikan tunnus.

Kylmän sodan kiristyessä Kuubasta tuli Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen keskinäinen voimannäytön taistelutanner. Yhdysvaltalaiset toteuttivat huhtikuussa 1961 epäonnistuneen Sikojenlahden maihinnousun tavoitteenaan syrjäyttää vallankumoushallinto.

Seuraavana vuonna koko maailma pidätteli hengitystään Kuuban ohjuskriisissä, jonka pelättiin laajenevan ydinsodaksi. Kriisi sai alkunsa, kun neuvostoliittolaisia joukkoja ja ohjuksia oli sijoitettu saarelle.

Kuuballe Neuvostoliiton tuki ei kuitenkaan ollut mieluisin asia, vaan useaan otteeseen Castro yritti pyristellä eroon liiasta riippuvuudesta kommunistiseen supervaltaan. Etenkään Mihail Gorbatshovin glasnost ja perestroika ei miellyttänyt häntä. Neuvostoliiton romahdettua 1991 Kuubassa alkoi eloonjäämistaistelu, periodo especial, jotta maa olisi selvinnyt ennennäkemättömistä taloudellisista vaikeuksista.

Pulaa oli elintarvikkeista ja energiasta, maassa nähtiin nälkää. Tuhannet lauttapakolaiset pakenivat maasta. Toisaalta Castro myös antoi luvan paeta – etenkin vastustajilleen ja muille yhteiskunnan kannalta "hyödyttömille kansalaisille".

Talousvaikeuksien edessä Castron oli tehtävä myönnytyksiä sosialismissa. Musta pörssi rehotti, ja dollari laillistettiin maksuvälineeksi 1993. Myös dollarikaupat avasivat ovensa, joissa myytiin valtionkaupoista puuttuvia perushyödykkeitä kovalla valuutalla – tosin kuubalaisille ylivoimaiseen hintaan.

Myös pienimuotoinen yksityisyrittäjyys sallittiin. Kuubalaiset saivat nyt perustaa perheravintoloita, paladareja, tai majoittaa turisteja koteihinsa, joista syntyi pieniä perhemajataloja. Perheravintoloiden koko oli kuitenkin rajattu; pöytiä sai olla korkeintaan kolme.

Maata avattiin turismille, mikä niin ikään oli Castrolle välttämätön paha.

Kahden valuutan, dollarin ja Kuuban peson, järjestelmä lisäsi eriarvoisuutta. Parhaiten toimeen tulevat kuubalaiset, jotka työskentelevät turismin parissa, tai jotka saavat rahalähetyksiä ulkomailla asuvilta sukulaisiltaan. Dollari on sittemmin korvattu vaihdettavalla "turistipesolla", peso convertible.

Nykyään turismi on Kuuban tärkeimpiä elinkeinoja.

Koska keskivertokuubalaisen pesoissa maksettava palkka jää edelleen noin 15 dollariin kuukaudessa, kaikenlainen siipeily turistien ympärillä on silmiinpistävää. Paikalliset jineterot tai jineterat yrittävät hankkia elantonsa turistien lompakoista katukaupustelijoina, kerjäläisinä, oppaina, autonkuljettajina, prostituoituina tai ties minä hännystelijöinä.

Kommunistinen puolue yrittää epätoivoisesti pitää häslääjät sivussa. Kuubalaisten kontakteja ulkomaalaisiin on pyritty rajoittamaan. Heillä ei esimerkiksi aina ole asiaa samoille uimarannoille turistien kanssa. Länsimaalaisen kanssa liikkuva kuubalainen voi joutua todistelemaan poliiseille henkilöyttään.

Lähteet: BBC, HS:n arkisto, CIA World Fact book

Kuuba on maa, johon haluaisin matkustaa. Matkustaisin ristiriitaisin tuntein Castron Kuubaan. Maa vaikuttaa automuseolta. Aikaseikkailulta 50-luvulle. Turistiystävälliseltä. Salsalta ja rumbalta. Musiikki onkin se vahva syy, miksi sinne mieluilen.

Kuubalainen ei elä leveästi. Eikö sosialismi sittenkään taistellut kansan puolesta Kuubassa? Saatinko valta vain vaihdettu Batistalta Castrolle - tai Castroille?

Kuubalaisen kuukausiannos:
Jokainen kuubalainen voi osataa säännöstelykirjalla kuukaudessa halpaa ruokaa (entäs kallista?) seuraavat määrät:

• Riisiä 3,5 kg
  
• Sokeria 2,5 kg
• mustia papuja noin 900 g
• jauhoja noin 600 g
• pienen kahvipaketin
• 10 kananmunaa
• ruokaöljyä 250 g
• 3 savukeaskia (lapsetkin?)
• tulitikkulaatikon
  
• pyykkisaippuan (entäs huuhteluaineen?)
• kasvosaippuan (tää multa joutaisi pimeille markkinoille) 
• hammastahnan
• lapsiperheet saavat ostaa lisäksi maitoa ja hedelmäsoseita (kannattaakohan tehdä lapsiä tällä höökin?)

Entäs se lupaamani loisto-ostos? "Sianpään voi käyttää kokonaan hyväksi, lihan, luun ja rasvan. Päästä saa monenlaista ruokaa ja siitä riittää moneksi päiväksi isolle joukolle." tyytyväinen pääkallon ostaja myhäilee. Ostos maksoi euroissa vitosen, mikä on keskivertoansioon suhteutettuna kolmannes kk-ansioista.

Ja hammastahnaa ei kaikialta sitten saakaan vaikka osto-oikeus olisikin. Voisikohan tullitta viedä hammastahnaa? Mitä ylellisyyttä kun viskaisi ysvälliselle kuubalaiselle hammastahnaa kiitokseksi. Kuin ennen vietiin sukkahousuja Leningradiin.