Lehtien lukeminen kannattaa aina. Törmäsin Sunnuntain Hesaria lukiessani Sanojen takana palstaan ja Anna-Stina Nykäsen kirjoitukseen. Aiheena oli otsikon mukaisesti naistenlehdet. Niitähän löytyy nykyisin joka ikävuodelle, vaan löytyykö kaikille lukijoita?

Lehdet on suunnattu siis ikäryhmittäin. On kuulema kuitenkin liikesalaisuus minkä ikäiset naiset todellisuudessa lehteä lukevat. Kilpailu lehden saamat mainostajat riippuvat kohderyhmästä. Ei Miss Mix - lehteen kannata ryppyrasvoja laittaa, mieluummin napakorumalleja.

Kodin kuvalehden lukijat vastaavat keskivertosuomalaista niin ikäjakaumaltaan kuin asuinpaikaltaankin olemalla vain keskimääräistä varakkaampiakin sekä koulutetumpia naisia. Noh, noh.

Lukijaprofiilitietoja ei siis hevin saa, eikä lehden mainostama ikäsuosituskaan aina takaa oman lehden löytymistä. Kirjoittaja ei  myöskään usko ostovalintaa tehtäessä kannen otsikoilla olevan juurikaan merkitystä. Sen verran tylsiä ja asenteellisilta nuo minustakin vaikuttavatkin.

Yli nelikymppisille tarjotaan asennetta, että tässä nyt voimavuosia eletään. Syytä onkin, sillä lapset on tehty ja usein maailmalle siirtymässä ja työnantaja voi viedä kuin vierasta sikaa. Ei ole vielä lapsenlapsiakaan, jos kohta alkaakin mummotus. Ei  muuta kuin huolehtimaan itsestään upeita pillereillä ja kaikenmaailman hoidoilla.

Kirjoittaja tulee siihen lopputulokseen, että vanhat vakiintuneet naistenlehdet ovat tylsemmän näköisiä, mutta ovat naiselle kuin joka sään kengät, ne ainoat oikeat. Uusissa paranormaaleilta näyttävät mallit esittelevät vallalla olevia trendejä omituisissa asennoissa ja niihin on pirun vaikea samaistua. Täh?

Hyvän naistenlehden tuntee kirjoittajan mukaan siitä, että siitä löytyy ainakin yksi juttu, jonka haluaa jonkun toisen naisen kanssa jakaa. Että siinä on miettimisen aihetta. Varsinkin minulle, jolle ei tule kuin jäsenlehtiä.... että miten hemmetissä minä mihinkään profiiliin mahtuisinkaan.

Surffailin vielä netissä kirjoittajan ilmoittamissa paikoissa ja löysin tiedon että Jade onkin Madame ja onko se sitten ennen nelikymppinen ollut Madame.... ei voi olla totta ja ihmekös tuo kun vaihtoivat. Mutta miksi ihmeessä Jade? Mikä ihmeen Jade? 40+ Jade?