Eihän tämä ensimmäinen kerta tänä talvena ole. Piha on peilikirkkaalla jäätiköllä. Kun siihen lisätään kaltevuutta, jota tällaisissa rinnetonteissa väistämättä on. Tulos on kaoottinen. Varsinkin jos ei ole hiekkaa mitä heitellä. Tai sitä on vähän.

Tietenkin autokin oli täällä ylimässä tapissa. Ja ei suinkaan nokka kohti menosuuntaa, vaan juuri vastaiseen. Pihassa kyllä voi yrittää kääntyä, mutta jos on yksin, turha ottaa riskiä, että jää jo yläpihalle viettäviin jäätikkökohtiin. Joten ei muuta kuin känny taskuun, turvavyö päälle ja sivulasi alas - peruuttamaan ässämutkaan. Niinpä. Klups! Pyhäpuu-pihlajaa nojailin jo viime vuonna vastaavilla keleillä, joten osaan ennakoida riskit. Säitä en.

Auto on nyt ajettu lähestulkoon portinpieleen. Saatuani välipihalle auton päätin luistella etuperin jyrkän alamäen tiellepäin. Luojan kiitos, että ennen liittymää on aavistuksen verran notkelmaa ja sen jälkeen tasaista. Ei kauheasti ollut hyötyä jarruista, sillä niiden liikakäyttö olisi heittänyt auton poikittain. Jippii.

Nyt vain on muistettava kaivella liukuesteet tytöllekin, kun autoa on turha yrittää tempoilla tänne asti, vaikka tavaraa olisikin paljon kannettavana. Eli jännitystä tulee piisaamaan vielä tälle päivälle yllin kyllin. Oletan kuitenkin edes pääteiden olevan sulia, mutta nämä sivutiet ovatkin luku sinänsä. Siis jos hiekottajalla on lääniä, ei tällainen sivutie ole ihan ykkösenä hiekotuksen suhteen, vaan voi olla sitten yöllä hiekotettavana.

Mitenkähän tässä tulevaisuudessa varustaudutaan, mikäli tällaiset talvet yleistyvät. Ainahan täällä liukkaitakin kelejä on, mutta nyt sää on vaihdellut hyvinkin äkkiä. Eihän tässä montaa päivää ollut kun oli toistakymmentä astetta pakkasta.

Koska on luvattu jatkossakin kolmea lämpöastetta ja ei edes öisin pakkasta, seuraava ihanuus on loska ja se, ettei sitä keritä samaan tahtiin poistaa, kun sitä syntyy.


Päätän tähän raporttini täältä periferiasta, jossa ei kohta ole lankapuhelimia, kyläkoulua eikä muuta kuin ihanaa yksinäisyyttä tällaiselle 'erakkoluonteelle'.