Valitettavasti ei ole vapaata vielä pariin päivään tai yöhön. Viime yö oli lievästi sanottuna helvetillinen.

Havahduin siihen, että mies lähti vessaan. Sen jälkeen nukahdin uudestaan. Heräsin ja huomasin, ettei mies ollutkaan palannut vessareissultaan. Kääk! Ei muuta kuin etsimään. Istui keittiössä! Kahvikuppi kädessä myhäillen. Prkl! Kello oli 2.30.

Ei auta vaikka kahvituttaisi yöllä. Sillä hän ei yleensä pääse päivälläkään enää kahviteltuaan tuolista ylös, sillä siinä on jokin ongelma. Onnistumisprosentti on 85 %:n luokkaa, joten anna olla kahvittelematta. Siksi toisekseen kahvi on diureetti, joka käytättää vessassa lähitunteina. Ja jos pidätyskyvyssä on ongelmia.... omaishoitajan kärsimysnäytelmä huipentuu suureen pyykkikohokohtaan.

Ja niinhän tuo näytelmä meni latujaan. Onneksi sain nukuttua melkein yhdeksään. Tosin en saanut vihaltani nukuttua ennen kuin viiden jälkeen, joten kiehautin omatkin aamukahvini sitten siinä samalla, vaikka miestä omistaan olinkin moittinut. Mutta tuo parin tunnin lovi ja migreeninalku... miten ihmeessä jaksaisin miehen kotiutumisen jälkeen, jos hän alkaa omapäisesti toimia öisin.

Aamulla huomasin, että aamulääkkeetkin oli jo otettu. Tosin ennen kahta - olettaisin.

Pää humisee. Väsyttää vietävästi, mutta on yritettävä sinnitellä vielä muutama tunti ja otettava sitten yövuoroa varten kunnon nokoset päivällisen jälkeen. Tarkoitus oli vielä tänään käydä kävelemässäkin, mikä ei varmasti ainakaan pahenna oloa. Happea tässä jo alkaa kaivata.