Tuli yöllä pyörittyä lakanat uuteen uskoon. Yritin olla illalla ovelampi elimistöäni. Otin kofeiinitabletteja ennen nukkumaanmenoa, sillä unohdin illan aikana juoda kahvia ja ennen nukkumaanmenoa se ei enää kyllä onnistunut ja olisi kai käytättänyt vessassa. Senkin diureetti päihde!

Liekö tämän oveluuden syytä, mutta nukahdin kohta iltakymmenen jälkeen, töllö jäi auki. Havahduin sitä pistämään kiinni, mutten löytänyt kaukosäädintä. Merde! Jouduin lähtemään sängystä, sillä en voinut vetää johtoa seinästä, koska piti tallentaa Kuubaa käsittelevä Ulkolinja. Ja oli se Voimalakin kesken, joka kertoi kuinka surkea tulisin olemaan, jahka täytän vuosia eli 44 v.

Telkkaria ei saa enää sammuttaa suoraan töllöstä, sillä se ei enää suostu aukeamaan uudelleen notkeasti. Joten hakemaan kaukosäädintä. Kun siis olin palauttanut uniset aivot tulostamaan, missä sitä viimeksi painelin. Joten töllön sammuttamisen jälkeen olinkin jo pirteä, vaikka silmät olivat väsyneet.

Kuuntelin pikkuruista radiota. Mielenkiintoista ohjelmaahan sieltä tuli. Markus Kajon ohjelmassa vierailtiin 60-luvun Englannissa. Ja Kajon omalla reissulla. Sitten pula-aikaan Poriin, jossa Karjalasta siirtolaisena tulleen nuohoojaperheen elämää. Oli kai kello jo 2 aamuyöllä, kun viimein nukahdin usean yrityksen ja erehdyksen jälkeen. Aina oli vain radio uudelleen laitettava päälle.

Koirakuopus ihmetteli eilisen päivän katolta putoavaa lunta. Iltayöstä hoin Humpista koiralle, että ymmärtäisi, että johtaja on kuullut kyllä äänen ja luokiteltu vaarattomaksi. Yön sain nukuttua koiran herättämättä. Mutta aamulla kuuden jälkeen alkoi keho vaatia pystyasentoa. Selkä väsyi makaamiseen, sillä tunnit oli tulleet täyteen keholle vaikkeivat aivoille.

Tasan ei käy unenlahjat. Edessä iltavuoro ja tyttären haku vielä siihen päälle kaupungista. Valitsin kahdesta pahasta sen vähemmän pahan. Saa aamulla sitten nukkua pitempään, siis jos keho vain antaa myöten.