Lämmittelin stt:n kanssa puhevälejä. Päätös vammaispalvelulain mukaisesta avustajasta on saatu. Tai ainakin kirjoitettu. Huomenna voi olla jo minulla. Tai postilaatikossa.

Pohjolainen minä meni jo eilen töiden jälkeen. Tai luultavasti jäi sinne. Huomasin päivän aikana, että ehkä olin sielläkin puukkoa heilutellut, sillä muut väistivät minua ja hurjaa luontoani. Kerroin kyllä vaivihkaa valituille, että tähän paineeseen on kyllä syykin.

Mutta kun. Mies on saanut jonkun muun lääkkeitä ja en piru vieköön tiedä kenen ja etenkin mitä. Se mikä on ollut väsyttävimpää on aloitekyvyttömyys. En tiedä kuinka moni ymmärtää miten se voisi olla ongelma, mutta kyllä se on. Yhdessä puheentuoton hitauden kanssa ja etenkin asioiden ääneen sanomisen kanssa. Kun on kysyttävä ja etenkin osattava kysyä oikein saadakseen vastauksia ja auttaa toimimaan niin.

Mutta omatoimisuutta oli jo edellisellä kotilomalla. Tuskaannuin taas miehen hoitotilanteessa ja mies kiitti sanomalla: "Kiitos nyt tästäkin vähästä!" Näin punaista ja hyperventiloin poskiini. PRKL! Sanoin, että hänellä ei ole oikein asemaa arvostella hoidonlaatuani. Jos hoito ei miellytä, lähden ilomielin tekemään avioeropapereita. Saa sitten katsoa mieluista hoitoa muualta. Sitäkö hän haluaa?

En tiedä, voiko se omatoimisuuden yrittäminen johtua edellisestä tapahtumasta. En neuvo kyllä ketään kokeilemaan omaan mieheensä. Vaikka saattoihan tuo uhkaus todella hätkähdyttää mieheni ajattelemaan, että nyt hänellä onkin jotain menetettävää. Ettei kaikki olekaan menetetty, vaan on vielä menetettävää.

En ryhdy kuvaamaan minkälaisia omatoimisuuden tasoja miehestä on löytynyt, mutta sen sanon, etten ole saanut häneltä puhelinsoittoa puoleen vuoteen. Hän ei saa soitetuksi äidilleenkään, kun ei kykene useinkaan menemään pitkäkseen sänkyynkään, vaan tyytyy tuntikausia vaikka seisomaan jalat sängynlaitaan tukien.

Mies soitti ollessani kassajonossa. Säikähdin sillä olin jättänyt hänet kotiin. Yksin. Juu. Riskiä peliä, mutta kaikella on hintansa. Vaihtoehto on palata odottamaan osastolle. Yleensä ei ole mikään hätäkään ollut. Miksi siis mies soitti? "Missä te olette? Meneekö vielä kauan?" Ne ovat sen tasoisia kysymyksiä ja kertoo jotain muidenkin huomioimisesta. Jestas, että olin iloinen.

Kassissani oli tuliaisia miehelle. Olin varttia aikaisemmin hankkinut hänelle käytetyn kännykän. Sanoin myyjälle, ettei mieheni kykene soittamaan, joten kunhan on puhelin vastata. Vanha Siemens oli tippunut sairaalan lattialle tai jonnekin ja takakansi oli kadonnut. Näppäimetkin kuoliutuneet. Joten uusi puhelin. Siis vanha käytetty. Ja vartin päästä tuo kykenemätön soittamaan soittaa kysyäkseen meneekö vielä kauan....

Ja ulkona on kesäinen ilma. Pitäisi siivota, mutten jaksa vieläkään. Mitenkähän tässä käy? Kävimme pojan kanssa tytön muuttokuormaa hakemassa. Joten monta tuntia meni siinä. Mies yksin kotona koirien vahtina. Ei voi ottaa tavaksi, mutta pakko oli taas tehdä näin. Nyt väsyttää ja on nälkä. Kahvi on kupissa jäähtymässä. Pitänee lähteä sämpylöitä tekemään.

Siis väsynyt mutta onnellinen.