Viimeinen osio antibioottikuurista on nautittu. Lohdullista on se, ettei ainakaan tästä antibiootista tule iho-oireita. Juttu toinen onkin sitten se, että vaikuttaako se mitenkään ja etenkin kuinka nopeasti.

Tajuan nyt, että olen tosi heikossa kunnossa. Yritin näet kävellä navetalle päin loivaa rinnettä. Tunsin vaappuvani puolelta toiselle kuin sumopainija. Ja tunsin KIIPEÄVÄNI jyrkkää rinnettä ylös. Pahinta on etten jaksa olla kauaa jalkojen päällä. Henki ei kulje kunnolla eli hengittäminen on raskasta.

Uskomatonta, miten huonoon kuntoon voi tulla ilman kipua ja kuumetta. No, suussa on kai afta, mutta muuten ei voi valittaa kipua.  Mutta mitään ei jaksa tehdä. Mitenkähän sitä jaksaa lähteä sitten ensi viikolla töihin? Ja mistäs minä katson sen hetken, että nyt olen riittävän terve palatakseni töihin?

Mikä ihanintä en ole tänään ottanut särkylääkettä. Ehkä taas huomenna, sillä selvittelin miljoonaa A4 omiin kansioihin sängyn päällä. Paikka on varma tae seuraavan päivän migreeniin, joten saas nähdä kuinka muijan käy.

Mutta en minä henkisesti ole antanut periksi, vaikka fyysisesti olen tässä taistossa rähjääntynyt. Kuuntelin mielelläni I Feel Good ja Sunny. Se on se sisäinen minäni, jota ei tauti ole lannistanut. Lohdullista, että kykenen jo istumaan tunnin vähän toista tässä koneella. Ehkä keksin, mitä ihmeellistä ja tuottavaa  koneella voisi tehdä. Vielä en ole keksinyt.

On tavallisten ihmisten perjantai. Luultavasti tulee hyviä elokuvia yömyöhään. Taidan valvoa vähän, jos pääsisi aamulla sitten vähän myöhempään nukkumaan. Eilen illalla koirat joivat niin paljon vettä, että aamulla kävelin lammikkoon eteisessä. En siis herännyt piipityksiin. Tytär tuli toisesta ovesta ja astui toiseen lätäkköön. Siinä karisee kyllä silmistä unet.