1675033.jpg

Olen odottanut niin hartaasti, että tietämme riivaava tietyömaa ohittaisi tämän töllin. Juhannuksena oli jo lähellä ja jostain oikusta hyppäsivät tämän kohdan yli.

Syy intooni on se, että mursketta kuljettavat rekat pitävät kauheaa meteliä, joten koirat hyppivät seinille. Sitähän ne tahtovat tehdä muutenkin, mutta saattavat olla enemmän seinillä...

Vielä tällä viikolla tyttö on kotona hillitsemässä tunteenpurkauksia. Ja tänä aamuna sitten rekat alkoivat haukotella lavoillaan tässä kohdassa. Ja koirat haukkuivat kulkuetta. Kyllä into nopeasti laantuu, mutta outoahan tuo on täällä maalla.

Jos kuvan auton asento on oikea, on myös sen kaatama kasa. Tosin terävää mursketta se täällä eikä hienoa soraa. Ja koska on tietyömaa, kuorma tipahtaa tielle eikä tien viereen. Että sillä lailla. Saa vielä jännittää pääseekö täältä töihin lähtemään, jos auto ei suostu nousemaan portaita pihatieltä.

Mutta tämäkin päänvaiva on sitten kohta ollutta ja mennyttä. Tällä kohtaa siis ja nyt homma etenee suuntaan, jonne minulla on tosi harvoin asiaa.