En ole mikään hortonomi. En edes kai enää puutarhaharrastajakaan. Olen vain ylettömän suuren hehtaarin kokoisen pihan onneton omistaja.  Kun joka paikka kaipaisi jotain - edes viikatetta, tulee voimattomuuden tunne. Ja jostain on aloitettava.

Kahden vuoden takainen halliromahdus teki minusta kasvihuoneettoman. Muovihuone romahti kasaan ensin katosta ja tänä keväänä kevätmyrskytuuli kaatoi pystyssä olevat seinät. Se siitä sitten.

Tytön valmistujaisjuhliin siivottiin sen verran pihaa, että poika kantoi seinän kappaleet kokonpolttopaikalle. Jäljelle jäi isot penkit, joissa jo kasvoi voikukkaa ja peltovalvattia. Yhdessä laidassa sinnittelee viiniköynnös.

Olen kantanut salaatinkin kaupasta kotiin ruukuissa. Olen aiemminkin tehnyt siten, että otan salaatin juurakon ja tökkään multaan. Nyt siistin 'kasvihuoneen' penkkejä ja lisäsin toissa vuotista multaa säkeistä ja istua täräytin salaattia lavaan kasvamaan.

Samalla tuli laitettua navetassa henkiin jääneitä pelakuita uusiin multiin ja ne aiemmin ostamani dahliamukulat, joista yhdessä oli jo alkuverso, mitä ihmettelen syvästi, sillä sen verran kuivissa oloissa ovat kyköttäneet pakkauksissaan. Ja jos tämä yksi kolmesta oli ainoa elossa oleva, toiset olivat sitten kuolleen esikuvia. No, multiin pääsivät kuten vainajat yleensä.

Taidan lähteä täydentelemään varastojani ja tarkoitan niillä jääkaappia. Vielä kerkiää kauppaan ja haen samalla tytönkin kaverinsa luota mökinvuokrausetsintöihin. Vaikka taidetaan tänään virittää grilliin tulet, että saadaan nauttia kesäisestä tunnelmasta ilman metsäpalovaroitusta.