Pieni ponnistus ihmiskunnalle, mutta minulle niin suuri.

Yöunet muistuttavat taas normaaleja. Eli yövuoroista on toivuttu. Jotensakin normaalia on nousta jo kuudelta. Mies nousi ja sen kyllä kuulee riemuitsevien koirien säestämänä. Sillä nousu vuoteesta on hidasta ja koirat joutuvat kerta toisensa jälkeen kannustamaan uudestaan. Sen sijaan, että tyytyisi pyörähtämään vessassa, pitää lähteä keittämään kahvia ja sulkeutua minun unia turvatakseen koirineen keittiöön.

Kiltisti ajateltu, mikäli kunto olisi parempi. Nyt hän töröttää aamukahvilla kepeästi kaksi tuntia, eikä riitäkään. Ei siis avaa myöskään koirille ovea, vaikka pyytäisivät, sillä ei useinkaan pääse tuolista omin avuin. Eli taas on hidasvaihde jumittunut päälle. Plääh.

Ja hidasvaihde löytyy myös kirjoittaneesta. Tämän päivän urakka ei isommin innosta vapaapäivän viettoon. Taidan siirtyä lähes alastomalta kuistilta tänne sisätiloihin ja nyhtää kaikki ulosvietävä täältäkin. Pitäisi katsoa jos vaikka hennoisi edes osan kirjoista kirpputorille... kun kaikki eivät ole ihan minua kiinnostavia kirjojakaan. Osa on ollut jollain kirpparilla myynnissä ja jääneet myymättä. Jos palauttaisi kiertoon heti huomenna.

Jotta luonto olisi lähellä, talitiaiset käyvät kuistilla kuin supermarketissa. Helppoja kärpäsiä ja seinän rimoituksen raoista hyvää karhuntaljaa pesätarpeiksi. Pahus vaan kun säikähtävät oven aukaisuja ja joutuvat paniikkiin lentäen säikähtäen ikkunasta toiseen löytämättä ulospääsyä. Tietämättään voi päästää koirat näennäisesti harmittomasti ulos ja aloittaa hemmetinmoisen selkkauksen kun tintti takoo itseään ikkunasta toiseen ja koira vauhkona perässä. Peto mikä peto.

Taidan siirtyä nyt pannullisen mustaa kahvia nautittuani tekemään aamiaisleipiä. Tuli ostettua salaatinnälässä tammenlehväsalaattia, vaikka se pelottavalta perinteisen jälkeen näyttikin (kuten näytti hintakin). Mutta jo vain olikin hyvää. Jos sitten maha ravittuna jaksaisi aloittaa tämän ison huoneen siivouksen. Jos vain jaksaisi.
 1611301.jpg