Yövuoron jälkeen aivotkin toimivat verkkaisesti. Luultavasti muistutan paljon miestäni muutenkin. Joten eipä kannata hirveitä yrittää kotona tehdä, varsinkin kun on toinen yövuoro tulossa. Joten katsoin mustaa kahvia hörppiessäni telkkaria.

Ensin tuli ohjelma tanskalaisesta miehestä, joka yritti löytää 'kauniin tytön' Venäjältä. Paljon noita idioottimiehiä riittää. Muuallakin kuin Suomessa. Kun flaksi ei käy omassa maassa muodollisesti pätevän saa ulkomailta. Ja onhan venäläiset naiset perinteisemmässä mielessä naisellisempia. Se on minun myönnettävä. Mutta miten kummassa kukaan ikinä voi kuvitella sellaisen liiton kestävän, missä pohja luodaan kahteen hädänalaiseen ihmiseen?

Ollaan valmiita näkemään kaikki paremmin kuin hyvin. Jep-jep. Mies tapasi Ludmilansa ja oli niin ihastunut kuin olla voi. Ei tullut tosin kameran mukaan kaatoa Novgorodissa... Mies palasi takaisin parin kuukauden kuluttua Ludmilan kutsusta, mutta matkalle jossa oli uusi mahis tavata elämänsä venakko. Ja niinhän siinä kävi, että Olga olikin miehen elämän nainen. Ludmila sai lähteä. Ja Olgan kanssa välit meni jo kuukaudessa poikki. Että kärsii nuo hädänalaiset ja toisaalta hyötyy se matkanjärjestäjä....

Rakkautta ja kaviaaria
Tanskalainen Jörgen Munkgaard on siirtänyt yrityksensä Tanskasta Puolaan. Yksinäisyyden vaivaama Jörgen pohtii avioliittoa venäläisnaisen kanssa ja matkustaa Novgorodiin, jossa ulkomaalaisille miehille on kysyntää.

Onneksi sen jälkeen tulikin jo enempi hyvää asiaa.

Tiettömän taipaleen takana
Per Sörflaten eli Koira-Per jätti taakseen entisen elämän työpaikkoineen kaikkineen ja muutti Ruijaan. Asuntona hänellä on perinteinen turvekammi.

Kaipaan monesti alkeellisiin oloihin. Sähköttömyyteen ja etenkin siihen hiljaisuuteen. Siksi kai minulle ei ole ongelma, ettei ole ruohonleikkuria tai tiskikonetta. Mutta enhän minä selviäisi ilman tietokonetta.... Ei kyllä tuo äijäkään sähköttä ollut. Oli telkkarikin. Sähköaggregaatti, millä sitä sähkö teki. Vaan suurin ongelma olikin sitten vohvelirauta, kun oli perso vohveleille....

Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, ettei ihmistä ole tarkoitettu tähän digimaailmaan... ettei terveellistä ole kantaa kännykkää korvalla tai edes taskussa. Ei varmaan kyllä tämän tietokoneenkaan terveysvaikutus ole kuin henkistä, mutta enempi hyötyä minulle kuin monestakaan muusta sähkövempeleestä.

Pergolaattorini on kylläkin minulle rakas. Tulee tilaisuuden tullen kierrettyä kaupoissa, josko myyvät pergolaattoreita. Pitäisi kai ostaa yksi varastoon, sillä maailmanloppu tulee just sinä päivänä kun pergolaattorini herkiää tuottamasta minulle syntisen hyvää mustaa kultaa. Sillä öljyllä minä jaksan eteenpäin. Oikeasti pärjäisin ilman kahvia varmaan tietokoneen turvin, mutta mikäs pakko tässä on? Kai tässä elämässä jotain huviakin saa olla?