Nyt alkoi kotihoito. Itsekin koen kaiken erilaiseksi. En onneksi lohduttomaksi. Tiedän, että hankalemmaksi, ainakin jossain vaiheessa, mutta toiveikkaaksi. Sentäs jotain vihdoin tapahtuu. Ja se mikä on ollut vääjäämätöntä koko ajan. Melkein vuoden.

Se juuri on syönyt. Vuosi on kulunut siitä, kun kerroin ideani henkilökohtaisen avustajan saamisesta. Uskomatonta. Ja parissa viikossa kun asia siirtyi minun hoidettavakseni sosiaalitoimistolta, meillä on avustaja. Tuli varmasti kalliiksi kunnallekin. Ja kalliiksi yksilötasolla eli miehelleni.

Muuten päivä oli täydellinen, mutta olisi hieman siivottava. Ei onnistu kevyt imurointi, sillä ei ole imuria. Kuivapyyhintä onnistuu kyllä, mutta pesuhuone on erittäin kamalassa kunnossa. Sen lisäksi tilasin eilen naapurini viemään kanootin venekoppeleille, joten sekin pitää hoitaa sovittuna aikana. Sen lisäksi sairaalasta tulee jossain vaiheessa puhelu, jossa jatkosta sovitaan.

Ja huomenna tulee Poppanen. Jo kello 7, että keritään ennen minun asioille lähtöäni vähän katsoa. Tai aluksi oli kello 8, mutta ei olisi keritty kun olisi jo minun lähdettävä. Sovittiin tuntia aikaisemmin, joka oli hyvä vain muutaman päivän, sillä tytön ajotunti siirtyi tuntia aikaisemmaksi, joten se siitä sitten... eli en enää kysellyt kello kuutta vaan hyppään autoon kohta avustajan tulon jälkeen ja selvitköön ilman pitempiä puheita. Kyseessähän ei ole invalidi eikä puhumaton, joskin usein vastaamaton, hoidettava.

Eilen satoi tosi kovia vesikuuroja. Onneksi en niittänyt heinää nurin. Keskiyölläkin heräsin kovaan sateeseen. Ja puoli tuntia sen jälkeen siihen, kun mies tipahti sängystä. Jep. Keikkuu usein siinä aivan reunalla roikottaen päätään laidan yli. Jokin korjaava olotila, mutta vaarallinen. Ja nyt otti unilääkkeenkin, joten kuului vain tömähdys... onneksi singahti ylös ja autoin petivaatteiden kanssa ja takaisin nukkumaan. Aamulla ei muistanut ko. tapahtumaa, sen unilääkkeen takia. Että sellainen kotihoidon aloitus. No, koti onkin vaarallinen paikka. Moni on sinne kuollut ja silleen.

Alan pikkuhiljaa tointua univeloista. Jaksoin valvoa eilen ihan hyvin, kunhan vain lähdin liikkeelle kolmen jälkeen, enkä käynyt testaamaan selkäni ja vuoteeni yhteensopivuutta. Poika halusi nuotiolla paistaa makkaraa ja menimme valmiille tulille. Sen jälkeen kävimme autolla mieheni kanssa venekoppelilla toteamassa tilannetta ja arvuuttamassa, mikä avain käy lukkoon. Saadaan kanootti ketjulla kiinni koppeliin.

Eilen kävi harmittava takaisku, kun unohdin kahvin juotuani perkolaattorin päälle. Moneksi tunniksi. Merkkivalo on kuollut pudotettuani perkolaattorin pari viikkoa sitten lattialle. Joten sellainen hieman kahvinpaahtimon haju nousi, kun yritin iltapäiväkahvittelua järjestää. Voi kakka. Pesin keittimen. Mutta kahvista tuli kökköä ja jäi juomatta. Ja aamulla kuudelta oli noustava ylös kahvinkeittoon, kun päätä särki jo kauheasti. Korjaussarja olikin onneksi jo ihan juotavan makuista.

Tänään olisi varmasti tehtävä myös heinääkin. Kunhan käyn tarkastamassa ennusteen ensin. Mutta ei tässä tämän kesän perusteella voi monen päivän poutiin paljoa perustaa....