En siis ole stadilainen. En ole ollutkaan. Mutta siinä vieressä varttunut haikailemaan maalle muuttoa. En todellakaan Helsingin takia, vaan eipä minusta ole kaupunkiin. Asumaan. Muuten nautin kaupungeista, sillä onhan niillä monet hyvät puolensa. Jos huonotkin.

Miehen sairastumisen jälkeen tosin, en ole päässyt Vantaata lähemmäs, joten enpä tiedä kerjäläisistäkään muuta kuin, mitä ole lukenut ja kuullut mediassa. Voi rakas media.

Onneksi tännekin mualle tulloo hesari työpaikalle. Siellä sitä sivistyy ihan työaikana. Vedin kahvit väärään kurkkuun lukiessani alla olevaa juttua. Tulin hyvälle päälle. Itsekin kasvatuksen saanut, ettei vastaantulijoita katsota. Vain sen verran, ettei tule törmänneeksi.

No sitten piäkaupunnissa käydessäni saatan huomata, että jos joku vento vieras aloitteen tekee, keskustelu onnistuu kyllä minulta sujuvasti. Mutta aloitetta en tee - en tietenkään. Lähijunassa. Kauhistus.

KAUPUNGIN LAITA

Miten turisti voi tekeytyä helsinkiläiseksi?

Turistit parveilevat sankoin joukoin Helsingin keskustassa näin keskikesällä.

Esplanadin puistossa melkein kaikki tuntuvat olevan vain käymäsellään kaupungissa.

Paljon iloisia ihmisiä, joilla ei ole kiire mihinkään.

Elämää nähneillä on tapana kerskailla, että he tunnistavat turistin jo korttelin päästä.

Samaa voisivat sanoa taskuvarkaat, joilla se varmaan kuuluu "ammattitaitoon".

Karttaa plaraava, kiireettömästi ja epävarmasti liikkuva, vierasta kieltä lörpöttelevä matkailija on tietysti itsestään selvä tapaus. Uusia virikkeitä ahmiva olemus loistaa kaikista.

Oppaan perässä kurinalaisena laumana kameroineen liikkuvat japanilaiset tai bussista purkautuvat saksalaiset ovat kuin huutomerkki. Puhumattakaan säntillisesti tummaan pukuun sonnustautuneista kiinalaisista liikemiehistä, jotka erottuvat helposti Suomessa asuvista kotikiinalaisista.

Ulkonäöstä, ihonväristä tai luulotellusta kansallisuudesta ei sen sijaan aina voi varmasti päätellä mitään - Helsinki on jo sen verran kansainvälistynyt maahanmuuttajien ansiosta.

Hamassa nuoruudessani matkustin kaverin kanssa, joka ei missään tapauksessa halunnut näyttää turistilta.

Hän motkotti joka kerta, kun kaivoin kartan esiin kadulla kulkiessamme.

Ja aina piti kävellä määrätietoisen reippaasti, vaikka emme olisi olleet matkalla mihinkään.

Piti olla cool, vaikka loikimme spurgujen ja narkkareiden ylitse Berliinin sivukujilla etsimässä jotakin off-off-jazz-clubia.

Miten matkailija voi sulautua helsinkiläisten joukkoon näyttämättä turistilta?

Tässä muutama vihje: Pukeudu huonosti tai mauttomasti.

Vedä päällesi liian pienet mustat farkut ja virttynyt, lyhyt t-paita, jonka alta vatsan läskimakkarat pursuavat esiin, vaikkei niitä kovin paljon olisikaan.

Linttaan painuneet lenkkitossut täydentävät asukokonaisuuden.

Älä vahingossakaan vilkaise ketään vastaantulijaa silmiin. Kävelykaljan ryystäminen kuuluu asiaan.

Äläkä puhu mitään, vaikka olisit väitellyt tohtoriksi Oxfordissa tai jossakin USA:n huippuyliopistoista.

Hymyily paljastaa sinut heti turistiksi.

Juokse pakoon, jos myyjä sattuisi lähestymään sinua kaupassa. Tämä riski on tosin aika pieni Suomen palvelukulttuurissa.

Katsele poissaolevan näköisenä raitiovaunun tai bussin ikkunasta ulos - silloin olet kuin aito helsinkiläinen matkalla työhön aamuruuhkassa.

Kukaan ei luule sinua viattomaksi matkailijaksi, joka on vain tullut katsomaan kaunista Helsinkiämme.