Vaikka tämä elämäni tuntuukin joskus enemmän kohtalon ivalta kuin miltään riemulomalta Rivieralta, jaksaa kun etsii pieniä onnen pieniä pipanoita. Sellaisia on positiivisten asioiden löytäminen, joskin usein kyllä tulee etsittyäkin.

En näe siinä mitään pahaa, että nautiskelen ajatuksesta, ettei mieheni voi nykytilanteessa tehdä laskuja omin päin - minun maksettavakseni. Ei hän niitä tehnyt ennenkään, vaan ne jäi vain minun maksettavaksi etteivät olisi menneet ulosottoon. 


Kaikki sellaiset asiat, jotka huomaan olevani hallinnassani tuovat nautintoa. Minähän kannan päävastuun asioista tällä hetkellä, joten on kai aika kohtuullista, että teen päätöksiä asioiden suhteen. Miestä koskevissa tosin valmistelen asiat hänen kanssaan. Eikä hän ole pannut ainakaan toistaiseksi pahakseen näitä säästöideoitani. Lopetan yrityspuhelinliittymän (gsm) ja pudotin vakuutusta verstaalta, koska toimintaa ei enää ole. Kaikki harkittua kuitenkin.