Juu, teen siitä avustajasta Poppasen täällä blogissa. Tai siis nimitän häntä Poppaseksi.

Rimpuilen taas töissä. Siellä on juuri niin tukalaa, kun voi kuvitella kun raskasta työtä tehdään ja vakiporukasta osa on lomalla ja tilalla äkkinäisiä ihmisiä, joita ei kerkiä neuvomaan. Ja pahinta näin parin kesän jälkeen ei jaksa neuvoa. Kun se ei tunnu antavan mitään. Juuri kun oppivat, homma loppuu kuin kananlento.

Ja hemmetti että riittää sitten kaikenlaista kädenvääntöä työkavereiden kanssa siitä, että lääkkeet tulisivat oikein annetuksi. En minä expertti siinä ole tai muita parempi. Puutun vain siihen kun huomaan, ettei kaikki teekään samalla tavalla. Että haloo, miten se pitäisi tehdä. Ja auta armias, jos joku kollega paljastuu sitten väärin tekijäksi. Juu, kiitos vaan Efraimin tytär. Asiaahan ei tuollaisessa työyhteisössä voi katsoa, että minä olisin ajanut asukkaan etuja. Ei. Vaan haluan korostaa omaa hyvyyttäni. (Mikä tietysti olisi hauskaa, jos siis asia niin menisi. Vaan kun ei mee.)

Tulee kuitenkin tehtyä juuri edellä mainitulla tavalla, sillä olen miettinyt tätä etiikkapuolta ehkä liikaa, että pystyisin ajattelemaan myös työkavereitani empaattisesti. Ajattelen asukkaan ja heidän omaistensa etua. Voisipa siis ennustaa tämän määräaikaisuuden päätyttyä, että loppuu se tuolla kituminen. Vaan jos yritän omaa ammatillisuuttani jotenkin kehittää, tämäkin riski on otettava.

Tosin tunnen että olen kuitenkin viime kädessä samoilla linjoilla kuin meidän sairaanhoitajat, jotka tuskailevat meidän hoitajien kanssa, kun eivät saa porukkaa kuriin. Tämä puolestaan johtuu sekä vajaisiin esimiestaitoihin että varsinkin siihen, ettei niitä ole heille missään vaiheessa luovutettu ja oikeutettu huomauttelemaan asioiden tilasta. Mikä vääryys ja mikä haitta työyhteisölle. Ja ennen kaikkea miten paljon menee meiltä voimia hoitotyöhön, kun tiedämme kuinka kirjavaa hoitotyö työpaikalla on.

Toivon hartaasti, ettei minun palo koskaan sammuisi tehdä vanhustyötä eettisesti. Vaikkei se ole kuin rikka meressä ja varsinkin malka työkaverin silmässä. Kiusa se pienikin kiusa. Haa!