Jollain tavalla olen tosi tyytyväinen. Niin tyytyväinen, että osaan odottaa jonkinlaista pettymystä. Tosin sellainen saattoi jo tapahtua. Mies laukaisi ruokapöydässä, että milloin niitä taksikyytejä saa käyttää. Siis kyytipalvelua. No, ei saa, kun ei ole päätöstä siitä. On heinäkuu ja ihmisten sosiaaliset asiat ovat myös lomalla. Eikähän minulla valittamista olekaan.

Kysyin, että mihinkäs on matkalla. Ensin kirkolle siihen kauppaan ja siihen kauppaan (eli ne kaksi ruokakauppaa, jossa yleensäkin käydään...) ja sitten rautakauppaan ja lopuksi ravintolaan. Ai, yksinkö?! Ei kun otan avustajan kainalooni... WTH? Mitä sinä sinne ravintolaan? Ryyppäämään... ja rautakaupasta on ostettava uusi rälläkkä. WTH? Muistutan miestä, ettei saa käyttää koneita...joten miksi rälläkkä. Ei vastausta tai siis kun tarvii. Miten niin tarvii, jos ei saa käyttää. Loop.

Vähän keskustelua siitä, että tosi hauska, kun tuli tuommoinen pitempi keskustelu, mutta minun on tyrmättävä tuollaiset epärealistiset ostosideat tyystin. Saati ryyppämiset. Mies vaikenee. Minä kysyin, että mitä hän oikein ajoi takaa. Onko jo kyllästynyt olemaan kotona... ei kuulema. Epäili hakeneensa huomiota. Juu, että huomiota. Luulen, että se oli enemmänkin rajojen kokeilua ja hulluja ideoita epäloogisesti ajattelevassa kesälaitumille päässeessä ihmisraukassa.

Tuollainen puuska saattaa olla ihan hyvä asia tai sitten se voi merkitä myös jonkinlaista hankalempaa aikaa. Ehkä oma-aloitteisuus palailee ja tulee puskan takaa silloin kun sitä vähiten kaipaa. Meinaa aion jättää tunniksi pariksi yksin, että voin käydä koirien kanssa lenkillä, jos mies ei jaksa tulla mukaan. Miten jättää mies makaamaan telkkarin eteen ja palatessa huomata hänen rälläkällä pilkkoneen kaiken kymmenen metrin säteellä tai johdon pituushan sen onneksi ratkaisee. Toisaalta siltä mieheltä löytyy jatkojohtoa poikineen.