Vapaat ovat sen vuoksi nyt, että voin totutella viikonlopun aikana ajatukseen lomasta. Loma alkaa siis virallisesti maanantaina. Voi veljet!

Olin töissä ihan hervoton. Meinasin kirjoittaa hermoton... no, kai sitäkin. Nyt on kuitenkin työmaa vähän taustalla, vaikka ei siitä eroon pääse, kun tytär jatkaa siellä käymistä. Mutta ei tarvitse mennä nuuhkimaan ilmaa siellä.

Hulvattomana tulimme kotiin. Ja juotuani kahvit ja istuttuani koneella huomaten, ettei kenelläkään ollut viestin verran asiaa, eikä kukaan ollut blogiaan kerinnyt kirjoittaa luovutin ja menin ottamaan tirsat. Á 2,5 h. Pienet tirsat. Havahduin siitä horroksesta kyllä tasatunnein, mutta kun ei kyennyt kuin toteamaan, että vaatii vielä krooh, krooh...

Havahduin neuvottelemaan miehen kanssa siitä, että jos haluaa saunaan, on nyt mentävä sitä sytyttämään. Ei halunnut. Ei tarvitse lähteä siis mihinkään... krooh, krooh. Bang. Hiiri on mennyt taas ansaan. Hyppäsin metsästäjän innolla pystyyn kuolani keskeltä, sillä ajattelin, että koirat ryntää keittiöön saalistamaan. Ovat kai jo tottuneet. Innostuivat vasta kun minä sinne rymistelin toteamaan että toinen loukku oli poiminut saalista. NE EIVÄT SIIS LOPU KOSKAAN. Kuukautiset loppuvat, rahat loppuvat, migreeni loppuu.

Taidan käydä ottamassa huomiseksi migreenialoitusta. Eli ostin lonkeroa ja migreenillä on hyvä aloittaa päivänsä marjapensaissa. En tosin aio sinne sammua, mutta jos yritän niitä marjoja kerätä kun ovat luvanneet poutaa.