Olenkin tuntenut syyllisyyttä, kun vähän muokkasin värejä ilman tekijän lupaa. Ehkä salama iski blogiini, sillä hävisi mökki ja takaosa... ja siinä kiireessä oli vaihdettava pohja, ja ei mulla mitään varastoa ole tai hyllyä, josta napata. Ja kestikö kauan, kun kaikki siistit eivät halunneet blogiini vaan sinne lennähti huulipuikkoa ja sun muuta meikkiä... prkl. Ja nehän ovat minua itseäni ne.

No, nyt menen tutimaan rauhassa, sillä toivossa on hyvä elää. Ja voikukan elämäkin on jo ohi tältä vuodelta.