Revimme niitä nastoja miehen kanssa ja kolme rengasta olisi valmiina. Stressi kasvoi, kun  mies totesi, että on tasapainotettava. Täh. Eli ei onnistu suoraan renkaanvaihto, vaan on kerittävä nyppiä loput nastat ja sovittava jo aamusta jollekin asentajalle, että tasapainottaa ne renkaat.

Ennen nyppimistä kävimme kaatamassa kolme pihlajaa tukipuiksi niille taimille, jotka myyrät ovat varmaan jo nakertaneet. En voi edes käydä katsomassa.

Ja sitten siihen tulipaloon. Kun siivosimme maanantaina tuli saunaan paljon kaikennäköistä moskaa, jota nyt polttelin. Mm. paksun käärön paperia, jota oli teipattu moninkerroin jeesusteipillä eli roudarilla. No, väänsin tiukan rullan ja työnsi käärön liekkeihin ja se perkuleen käärö aukes ja syttyi tietysti jo ollessaan hieman huulilla. Ja kun en saanut sitä sitään kiukaaseen piti polttaa kiukaan luukun edessä ja pelätä, että liekit lyö housuille.

Mies vain tuijotti pesuhuoneen ovelta. Eli hätätapauksessa, ei tule apuun eikä toimisi vaikka käskisin. Tosin en kerinnyt käskemään, kun husin sitä kääröä kiuasta kohti.

Ilmeisesti selvisimme runsailla savuvahingoilla. Mutta ne ovat täällä hyvin tavallisia. Puulämmitys ja lämmityksen aloittaminen ja toisaalta ilma tekee joskus karseita yllätyksiä sen sijaan että tarjoaisi jotain takkaunelmaa.

Mutta tästäkin noustaan. Kai.