"Haasteen vastaanottajan tehtävänä on kuvailla hyvä kokemus, kertoa opettavainen tarina tai antaa vinkki - tai vaikka useampiakin. Nämä voivat käsitellä mitä tahansa liittyen kasvien hyvinvointiin tai puutarhaan: kasvualustan kohentaminen, kasvun tai kukinnan parantuminen, kylväminen, hoitaminen, talvehtiminen, vähään tyytyväiset kasvit, puutarhaa hyödyttävät eläimet... ihan mitä vain. Ei haittaa, vaikka vinkki olisi ollut aikaisemmin jossain esillä, sillä siitä voi silti olla jollekulle uutta tietoa ja avuksi.

 

Ainoa ehto on, että jutussa olisi mahdollisimman pitkälle huomioitu luonto ja luonnonmukaisuus, eli ei laiteta niksejä esimerkiksi kemiallisista lannoitteista tai myrkkyjen käytöstä."

Ensin löi aivot ihan tyhjää. Enhän mikä horttonoomi ole. Ja sen kyllä huomaa... viheltelee... sillä nurmikko. Mikä se on?

Kaksi vinkkiä:

Kun kuulema ne tomaatit eivät tänä kesänä tahdo punottaa, irrota syötävän kokoiset ja tuo sisälle keittiönikkunalle tekeytymään. Ennen pakkasia kaikki raakileet paperien väliin kerroksittain ja pahvilaatikkoon ja viileään ja pimeään esim. keittiön komeroon ja sieltä sitten vähä kerrassaan syöntitomaatiksi tekeytymään.

Perunoita lannoitettiin pitkään onkimalla roskakalaa ja ruokakalaakin lammesta. Sitä lannoitteeksi perunoiden väleihin. Luomulannoite saaristolaisperuina. Kaikesta ennakkoluulosta huolimatta, ei tullut kertaakaan kalakeittoa syksyllä perunamaalta. Tosin villieläimet ja koiratkin innostuvat helposti kaivelemaan kun kalat alkaa lämmetä.... nam.