Niin hieno, aurinkoinen keli tuolla ulkona. Minulla päässä jyskää musta, tumma liekehtivä migreeni. Lapin tuliainen. Peruin jo kaiken tältä päivältä. Eikähän minulla ole autoakaan, kun tyttö sen vei töihinmennessään. Minua se ei haittaa, vapauttaa kaikesta hössöttämisestä ja toisaalta hakemisesta.

Jos olisi uimapatja, pumppaisin siihen ilmaa ja menisin makoilemaan kalliolle turkishaalareissa. On vain sellainen olo. Lääkettä joutuu varmaan vielä ottamaan, mutta toisaalta edellinen satsi on otettu puoli kolme viime yönä - tai tänä aamuna, joten eihän se ihme, jos tehot loppuu.

Lapinreissu kuvat on tytön koneella. Kauheat pyykkivuoret, joita on pakko jo seuloa koneeseen, sillä ulkona saattaisi kuivaa moni rääsy.

Jotain on mentävä tekemään. Ruokittava kanit edes, samalla kun laittaa miehen taksiin. Vedettävä syysaamupäivän kirpeää ja raikasta ilmaa kitusiin. Nautittava siitä, että on olemassa. On koti, jossa olla.

Kerättävä itseään tällä viikolla. Nyt jo niin kiitollisena itselleen, että sittenkin järjesti itsensä sopeutumisvalmennuskurssille hakemaan. Ehkä pääsemme ja saan taas ylimääräistä lomaa. Olen sen kyllä ansainnut. Kaikki loma on nyt tarpeen. Ehkä tämä kesäloma tai vuosiloma paremminkin laukaisee minussa lomailuntarpeen. Kyllä työstä pitää päästä fyysisesti irti. Henkisesti irtipääseminen ei tunnu olevan niin tärkeää. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä tai jo aikaisemminkin.