Huuto on tukahtunut. Purkautunut, kiitos teidän. Tosin vain vähän kykenen loogisesti ajattelemaan syitä ja seurauksia.

Omien tunteiden voimakkuus on yllättänyt. Ne eivät ole missään suhteessa tähän avustajatilanteeseen. Toisaalta kaikki harmittavat asiat liittyvät häneen. Kaksi kolmesta lomaviikosta, hänen vuokseen olivat yhtä helvettiä. Eka viikko uhrauduin työllistämään. Ja se kolmas reissun jälkeisen hän pilasi ilmoittamalla, ettei voi mitenkään vain olla kotona tekemättä niitä tunteja. Tai lainausmerkkityötunteja - sanaa hän käytti.

Ja sen vuoksi hän oli menossa toimintakeskukseen töihin, vaikkei avustettava siellä olisikaan. Siis haloo hän ilmoitti asiasta työnantajalle ja hänen edustajalleen. Ilmoitti? Jouduin kertomaan tosiasian, että hänen työnantajansa on mieheni, eikä hän tosiaankaan ole missään työsuhteessa toimintakeskukseen vaan meihin. Hänen tulee avustaa miestäni eikä suorittaa tunteja yhteiskunnalle.

Ja juttuhan jatkui vielä siten, että avustaja eilen halusi tietää, voisiko tehdä tunteja toimintakeskuksella miehen ollessa osastoviikollaan? Noup. Ei mitään etukäteen tunteja varastoon. Hänhän käyttäisi tunteja turhaan, sillä miehellä olisi kaksinkertainen hoito ja toisaalta ne tehdyt työtunnit olisivat sitten pois minulta. Minulta, joka siis mieluummin kuittaisi vajaat tunnit... niin kauhea työnantaja.

Tämän asian vuoksi vika lomaviikko meni heikosti. Pilalle. Kiitos, avustaja, kun täytit taas toiveeni tukea minun jaksamistani. Hänen tunneälynsä ei riitä tähän hommaan, joten minä yritän jopa neuvotella palkanlisistä, kehottaa liittymään työttömyyskassaan tulevan lomautuksen vuoksi ja ja ja ... ei kuulkaan edistä minun jaksamista kun avustan avustajaa, joka avustaa minua raivotilan partaalle.

Se miksi suollan tänne tätä näin avoimesti, olkoon varoitukseksi tuleville avustajien työnantajille ja avustajillekin. Ja luonnollisesti siksi, että jonnekin minunkin on purettava määryämiseni, ettei polla hajoa.

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, tunteitteni voimakkuuteen. Tunnen tehneenä jumalattomia uhrauksia avustajan eteen. Olen tehnyt lukuisia hankintoja, jotka tosin parantavat myös minun jaksamistani, mutta ovat lähinnä lähtöisin avustajan työn helpottamisesta. Vienyt vaatteeni pois lipastosta. Sullonut ne muovikassiin, kun muuta paikkaa ei ole. Rakentanut linnoitusta Lataamoon. Suunnitellut, toivonut, pelännyt, valvonut, pettynyt. Liian paljon uhrauksia tässä tilassa, jossa oma jaksaminen olisi tärkeintä.

Ja toinen, jolle maksetaan tästä palkkaa seisoo kuin A-kirjain aapisen laidalla tai tekee oma-aloitteisuudessaan esim. järjestelemällä henkilökohtaisia papereitani pituusjärjestykseen. 

Minun on alettava ajattelemaan taas itsekeskeisesti. Yhtä itsekeskeisesti kuin avustaja, joka tosin ei varmaan vain osaa ajatella asioita niin kuin minä. Että miltä tuntuu, mitä pitäisi tehdä ja mikä voi loukata toista. Minä viikkasin torkkupeitteeni sivupöydälle sivuun. Hän oli pehmustanut istuintuolinsa sillä... siitäkö johtuivat parin tunnin epätavalliset koomaan vaipumiset...?

Eli ylivoimien menevät uhraukset työntekijöittensä suhteen on sieltä ja erittäin syvältä. Siis jos ne eivät saa minkäänlaista vastakaikua.