Voi hyvä jumala, että oli rankka kokemus. Mutta onneksi onnistuin siinä mielestäni yliodotusten. Ehkä tilannetta helpotti se, että avustaja oli huomannut jo paikkansa tulleen auki. Tosin ilmoitus poistettiin jo seuraavana päivänä, joten oletettavasti osaa sittenkin laskea 1+1, kunhan tekijät eivät ole koiria.

Halasin ja lupasin suositella häntä. Niin suuri ihminen minä olen. Tosin en usko avustajan kusevankaan tänne päin. Mutta myönsi kyllä perusteita irtisanomiseen olevan, kun kerroin havaituista ongelmista. Eikä tilannetta helpottanut se, että hän oli niin paineessa tällä viikolla, että oleellisen tiedon siirto minulle esim. hammaslääkäriltä oli epäonnistunut. En tiedä siis mitä on tehty, mutta tiedän, kun kysyin hoidon päättyneen. Ja en sanonut, että ulkovalot ovatkin olleet taas koko päivän päällä.

Jos kärkiväli on väärä, homma ei toimi. Ja voin nyt huokasta, ettei toista samanlaista voi olla. Eihän? Uusi avustaja kysyi, että voi tuoda jos tarvii esim. viinakaupasta. Kätevää. Avustajamme on trokari. Sehän vain passaa.

* * *


Olen reväyttänyt selkäni. Ja yöllä heräsin tuskaisena selvittyäni whiskeyhoidosta (jouti sekin pullo tyhjentää - ei sovellu vilja-allergiselle, joten oisi voinut kaataa viemäriin... vaan mitä suotta viinanhimoisena). Pakko kiskaista Burtoneita kaksi ja ovelasti kellon ollessa lähes yksi aamuyöllä kiehautin aamukahvitkin, ettei tarvi niiden kanssa aamulla temuta. No, joo. Hauskutin asian kertomisella hyvien ystävieni luona käydessäni paluumatkalla klo 7. Sain sitten siellä ne aamukahvit oikeaan aikaan.

Sillä tänään tarvitsen autoa ja tyttö on vietävä töihin aamuvuoroon. Vien aiemman suunnitelman mukaisesti miehen osastolle pari päivää aikaisemmin ja lepuutan nyt itseäni ja näemmä sitä kipeää selkääni. Ja levollisin mielin, kun saan taas hommaan uutta puhtia ilman puhdistuttua.

* * *

Harjoittelen tänä viikonloppuna kissanhoitoa kaverin luona. Enpä haaveilisikaan omasta kissasta, ellemme olisi saamassa sellaista hoitorengaskuviota ystävän kanssa aikaiseksi, ettei tarvitse murehtia kuka käy hoitamassa tarvittaessa.

Meinasin lähteä työkaverin luo kyläilemään. Pitää varmaan edes pestä tukka, se kun sai viime yön tuskissa hieman vääränlaista efektiä.