Ja sitten tuusasin astioiden tiskauksen kanssa. Ja pyykkiäkin pesin pari koneellista. Ja odottelin, että pää selviäisi vähän jomotuksesta, mutta ei siivoamaan komeroita, vaan ulos, ylös ja kompostille. Kompostilaatikko no 2 odotti valloittajaa!
Mies söi aamupalansa ja yritin innostaa ulos. Kaatui sänkyyn. Noh. Voidaan tässä vielä odottaa.
Tunti meni ja kerkisin jo kahvitkin juomaan... siis oli kulunut aamukahvista jo jonkin verran.
Kun olin lähdössä innostamaan kompostinvalloitusretkelle, poikani nousi masennuksestaan ja innostui saamaan usb-levysoittimeni toimintakuntoon. Pelattiin sen kanssa reilu puoli tuntia, seurauksella, että nyt ei kuulu mikään ääni tässä koneessa. Tai kuuluu. Pitää vain hieman muuttaa johdotusta. prkl
Sitten päätin, että nyt ulos. Tartuin jo ukkelia käsistä auttaakseni ylös sängystä. Alkoi sataa kaatamalla. Ei prkl! Sanoin ukolle, että laitan töllön päälle ja jäädään sisälle. Ei tarvii enää yrittää. Ei tästä tule nyt mitään.
En tiedä, pitäisikö siirtyä siihen suunnitelmaan A? Niihin komeroihin vai tekeytyä osaamattomaksi ja muistihäiriöiseksi? Jos vain unohtaisi tuon typerän innon. Saatiinhan eilen kuitenkin yksi isompi kompostilaatikko tyhjennettyä. Plääh.
Että yksin olisin jo tehnyt sen, mutta minä olen sitä mieltä, että kuuluu miehen tehdä kuntonsa mukaan töitä ja sitä kuntoutusta siinä sivussa. Mutta se siitä sitten. Jos jossain vaiheessa hakisi edes postin laatikosta. Siis minä.
Kuva on kaksi vuotta sitten otettu. Eipä juurikaan eroa tämän päivän näkymästä. Väriä on kyllä enemmän, keltaista ruohikossa, lehdet tosin jo lähteneet eikä sumua ole tänään, vaan sateesta huolimatta kirkkaampaa.
Kommentit