Kello neljä aamuyöllä, kun mies sitten toisen kerran vammautumisen jälkeen tipahti sängystä. Itsetuhovimma vai ajattelemattomuusko lienee syynä, kun pitää roikkua patjan reunalla mahdollisimman paljon pää reunan yli roikkuen.

Pahinta on, ettei kokemuksesta voi oppia, jos on miehen lailla vammautunut. Joten minun on estettävä jotenkin jatkossa putoaminen. Tähän mennessä olen herännyt patjan natistessa sängynpäätyä vasten. Kiskaissut ja komentanut. Yleensä toistanut tätä neljästikin. Joten väsynyt olen sellaisen roikkumisyön jälkeen.

Minuun meni piru ja laitoin kangaan patjan päätyyn, etten kuulisi natinaa. Tässä kiitos kolmantena yönä. Ja murheellisinta on, että mies menee aina naamalleen. Ja että joku kerta koirista jompi kumpi makaa siinä alla. Tällaista minä en tahdo jaksaa.

Enkä sitä, että mies ottaa lääkkeensä niin huolimattomasti, että on vaara, että jokin pilleri pyörähtää koirillekin. Kyse ei ole tiedonpuutteesta tai huonosta muistista, vaan siitä häntä melkein joka pillerin kohdalla muistutan miksi on otettava pilleri kerrallaan, miksi ei saa jättää pilleriä huulten väliin ja varsinkaan työntää seuraavia kaksin kappalein.... se vain tuntuu minun tietoiselta ärsyttämiseltä.

Jep-jep. Ihan vain tiedoksi teille saman kohtalon omaaville, että ärsyttäminen on pienestä kiinni. Vähän niin kuin jaksaminen. Tälläkin hetkellä mies on sytyttänyt saunaan tulia noin 45 minuuttia. Eli ei näytä onnistuvan ja kohta singahdan karjumaan kuin jalopeura, että nyt on prkl. Pois täältä ja vähän äkkiä, että tänään keritään saunoakin.