Olemme käyneet lähes päivittäin sähköpostitse tulevaa avustajan työtä läpi. Kyselleet ja vastailleet puolin ja toisin.

Vaikka jo aika varovaisin mielin tässä uutta työsuhdetta aloittelen, enteet ovat hyvät. Uusi ihminen on osannut ottaa huomioon tunteitani kuin myös luonnostaan miettiä asioita mieheni kannalta. Hän pyysi saada tehdä ruokaa meille valmiiksi. Juu, mitäs minä kieltämään. Ja kun vielä lause jatkuu, että ottaisi mieheni mukaan ruuanlaittoon, koska siitä hommasta on tykännyt ennen sairastumistaan. Tätä kutsutaan oikeasti kuntouttavaksi työotteeksi.

Uskonkin, että nyt on sellainen avustaja, jonka kanssa minä tulen toimeen ja joka saa miehenikin luonnostaan omalla persoonallaan piristymään ja yrittämään.

Ja sitä sarkaa sitten riittääkin. Mies on ihan toimintakyvytön. Vain ajoittain kertomukseni koirien toilailuista saa mieheni virnistämään. Harvoin nauraa edes ääneen. Puhetta ei saa kuin vahingossa aikaiseksi. Yllättävän rankkaa hoitaa ihmistä, jolta saa vastauksia odottaa ja huomata odottaneensa 8 kertaa 10 kerrasta turhaan. Ja väsyneeltä ihmiseltä se vaatii jo yli-inhimillisiä voimia. Ja minä olen vain inhimillinen ja erittäin rajallinen sellainen.

Ulkona on mitä mahtavin syyskeli. Tuuli pelmuttaa puidenlehtiä. On kosteanoloista. Pilvistä ja sumuista ja samaan aikaan aurinko taas kurkistelee pilveraoista. En kuitenkaan lähde metsään, sillä sunnuntai on huono päivä hirvenmetsästyksen alettua. Annan punanenäisten touhuta ihan rauhassa keskenään. Huomenna on aamu uusi. Sitä paitsi heräsin vasta puoli yhdeksältä, joten muuta hommaakin on tälle päivälle.

Ajattelin, huom. ajattelin, että josko kompostien tyhjennys on pyhällistä työtä. Mutta sitä ennen on tiskattava, tehtävä ruokaa, sillä mahassani ei ole kuin kaksi mukillista mustaa kahvia. Jos laitan hellaan tulet, lämpiää kaalikeitto ja kohta keittiökin on lämmin ja kotoisa. Hyvä suunnitelma, joka on lähdettävä toteuttamaan heti.