Eipäs ole aikaisemmin olleet sanat sekaisin. Nimet sekaisin. Olo sekaisin. Ensimerkkejä uuvahtamisesta.  Onneksi yövuoroviikko koittaa nyt ja sen jälkeen kuntoutus. Ehkä niiden aikana tapahtuu jo jotain positiivista. Joka tapauksessa olen päättänyt yrittää muuttaa tulevan vuosilomani sairaslomaksi.

Todella rankkaa on ollut miehen kotiuttamisen jälkeen. Kaiken järjestely uudelleen. Samaan aikaan miehen tila on huolestuttavasti huonontunut. Puheentuotto on siinä ja tässä, että onko sitä vai ei. Kun ei saa vastausta, kun on väsynyt itsekin... on kuin leikkisi sytkärillä ruutikuivurissa.

Joten tässä miettinyt olen monta päivää, että mitä hemmettiä tänne blogiin osaa kirjoittaa. Jos totta puhun, tuomitaan nyt viimeistään pelinsä menettäneeksi. Ja mistä hitosta tietäisin vaikka olotilani olisi lopun alkua. Joka tapauksessa itsekin uskon, että nyt on hiljennettävä tahtia. Vaikken omasta mielestäni sitä kykene tekemään hitaammin. Ainoastaan töiden puolesta olisi toivomisen varaa.

Siis jännityksellä nyt odotan, että muuttuuko vuosilomani saikuksi parin viikon sisään. Ja sytytän kynttilän edesmenneen isäni muistoksi. Huoks. Sekin saattaa olla käsittelemätön asia. Aivoinfarktiin menehtyi hänkin.

Meneepäs tämä nyt turhan alakuloiseksi. Keli on mitä mainioin. Sumua niin että törmää itseensä, jos liian kovaa kävelee. Mutta tuntuu lempeämmältä kuin se muutaman asteen pakkanen yhdessä kosteuden kanssa.

Koska avustajaa ei tule kuin ilmojen edellä yövuoroviikon ja kuntoutuksen sekä sairasloman tai vuosiloman takia... minun on lähdettävä tiskaamaan.