Sairaudesta ei voi puhua, koska kohtaus koskee siivoamista.

Poikani tulossa joululomien viettoon ehkä tänä iltana viimeistään huomisaamuna. Joten hänen majapaikkansa on siivottava. Se on se mun lataamo, tyttöjen huone ja kissala. Kissanhiekan luulisi pysyvän laatikossa, kun katit hyppäävät korkeiden laitojen yli. Vaan ei. hiekkaa on kiipeilytelineen joka hemmetin tasolla. Ei mitään sävysävyyn hiekkaa vaan vitivalkoista tummanpunaisella karvasydeemillä.

Ja kun olin kaivanut sinituotteen laadukkaat lattiaharjan, lattialakaisimen sekä sinipiian, innostuin kuuraamaan vähän vessaa. Tarpeellista, kun omistaa yhden miespuolisen, joka aivovammaansa vedoten kykenee heittämään vetensä minne sattuu. Tietty pyyhin roiskeet joka kerta, mutta se likaisuuden tunne jää elämään. Joten.... kraps kraps, läts, läts.

Sitten tyttö oli lähdössä kirkolle autolla ja minusta tuo pihakin on sikamaisen liukas. Harmaalla jäällä. (Helvetti, koska muistaisin ostaa hiekoitushiekkaa?) Joten lähdin muka siivoamaan kuistia pahvilaatikoista, joita ei sitten tarvittukaan suuren muuton aikana, joita nyt kohta varmaan tarvitaan, kun revin ne saunanuuniin sytyiksi. Huomasin siivoavani kuistia, joka on tuulensuoja, muttei suinkaan mikään lämminosa.

Olihan mulla tietysti talvitakki päällä, mutta tuntui ilma raa'alta hengittää flunssaisilla rööreillä.

Mutta hemmetti, vähän tuli tilaa ja kolme kasaa tavaraa raahattavaksi tänään tai huomenna. Varastoon, takavarastoon ja liiteriin. Lisäksi löysin kissalaan korkean jakkaran, jota tarvitaan kissoille, kun poika ottaa vanhan pulpetin kannettavalleen. Vauvalleen... höh. 

Hyvä kun poika tulee. Hän rakastaa kissoja, joten joku muukin hoitaa kissoja. Nyt sairaana en jaksanut olla senkään vertaa kuin ennen. Porttihan pitää koirat, mutta näköyhteys on oltava, ettei tarvi kuunnella helkkarinmoista haukuntaa tai raavintaa oven takana.

Jep. Ei ole kissat uskaltaneet näyttää koirille vielä kaapinpaikkaa. Vanhempi matroona katsoo vihaisesti koiria etenkin Kuuttia, joka tyhmänä tuijottaa portin läpi, kuono portin välissä. Kun se pitkässä juoksussa väsyy, käpälätkin menee portin pinnojen väliin kuin rukoillen tulemaan lähemmäksi.

Koirat onkin lempattava mäkeen aivan kuistin oven taakse huutamaan, ennen kuin kissat pääsevät tutustumaan paikkoihin. Se vain, että kuistinovi on turvonnut, eikä suostu pysymään kiinni ilman että työnnän rottinkimattopiiskan varren kahvaan stoppariksi. Varsinainen ulko-ovemme on lasinen vanha helisevä versio ja pelkään koirien rikkovan paitsi oven myös itsensä, jos siinä pääsevät hyppimään. Kuistin ovi on huonompi hypättävä, joten tyytyvät itkemään ovea vasten ja kenties vain raapimaan.

Aikaa siis näyttää kuluvan yhteiselon aikaansaantiin.