Nyt kun räkätauti on lähtemäisillään ja kakominen alullaan, tuleepa mieleeni kevät ja kesäkin tänä vuonna. Ja nautitut antibioottikuurit keuhkoputkentulehdukseen. Että pääseekö tällä kertaa nenänahkojen vaihtamisen turvin ohittamaan ennen niin ohittamattoman?

Eilisen kohtauksen jälkeen tänään ei ole pahemmin ahkeruus ollut iloni. Tosin väännän voimalla itseäni yökyöpeliasennosta, joten sekin vaatinee veronsa. Eilen illalla pääsin nukkumaan jälkeen puolen yön, mutta ennen puolta yhtä. Ja väsyneenä vielä.

Aamulla kello olikin soimassa kuten entisin hyvinä aikoina kuudelta. Mies oli lähdössä kuntoutukseen heti aamusta, taksilla tosin, mutta kyllä se niin on, että monet neuvot on tarpeen, ennen kuin mies taksissa istuu ruokittuna, ravittuna ja lääkittynä. Tervemenoa.

Sen ajan tein jotain, mitä en tahdo enää edes muistaa. Luultavasti istuin korituolissa telkkaria katsoen. Tai The Joulukalenteria DVD:ltä. Täydellisiä Tonttuja. Laatuaikaa. Varsinkin, kun vaihtoehtona olisi ollut ulkotöitä. Minitallilyhtyjen ripustelua... hrrr.

Pelko persuuksissa on ollut huonon kelin vuoksi. Tyttö lähti autoilemaan uusille teille. En siis ymmärrä, miksi juuri sinä päivänä pitää olla jäätävää tihkua ja muuta vastusta. Hankala näin kokeneellekin ja kun ei ole toista autoa, ei pääse pikkuongelmissa auttamaankaan.

Ja että sillä tytöllä on suuntavaisto ja hahmottaminen alakantissa. Luultavasti jännittää siis osaako mummolaansa, koska ei ole koskaan sinne ajanut itse. Itselläni on jonkinasteinen kuvamuisti, vaikka kasvomuisti onkin kehno. Toisaalta en muistaisi laittaa matkanvarrelta otettuja kuvia järjestykseen... että se siitä sitten.

Yritän vain malttaa olla soittelematta tytölle. Kai ne poliisista soittaa tarvittaessa, joten pidän puhelimen vapaana. Kääk.