Se väen paljous ei yllättänyt. Ettei ollut kaupungin automarketissa tyhjiä kärryjä kuin kymmenkunta. Tietää mihin on päänsä pistämässä. Kaavittiin rahaa kokoon, en edes lainannut. Ostin 'tarpeellista' kuten tallilyhtyjä tarjouksesta eli puoleenhintaan. Nämä suurella suunnittelulla - ainakin ajallisesti - asentamani minitallilyhdyt eivät näytä valoa, vaan ovat pieniä valopilkkuja.

Valopilkut saa mennä ensi vuonna navetan oven pieleen ja niiden sijaan isketään isompaa tavaraa.

Minulla ei ole kuin yksi adventtikyntelikkö hengissä. En kuitenkaan ostanut niitä, sillä väsyttää joka ikkunalla näkyvä kynttelikkö, joka yleensä on se vitosen tai pari kalliimpi muovinen hässäkkä, joka ei ole kaunis silmälle sisälläkään. Saati kun sairaalan joka huoneessa, kuten vanhainkodissakin joka huoneen ikkunalla samanlainen valopyramidi toistuu kuin Teletapit - uudestaan, uudestaan....

Sen sijaan hankin puoleenhintaan adventtitähden. Sitä olen haaveillut vuosikymmeniä. Ei ollut kotona eikä ollut kuulema miehenkään kotona, mutta siinä on jotakin juhlavaa sen tähden rinnalla, jota olen tähän vuoteen asti pyöritellyt adventtitähtenä. Varmaan toistakymmentä vuotta sitten parinkymmenen lampun muodostama tähti, jota voi pitää kuusenlatvassa. Siis valotähteä. Noup.

Mutta nyt tänä jouluna se pirun tähti oli taas jälleen kerran sylkenyt lampun ympärykset laatikkoon, eikä suostunut enää syttymään. Tähti on sammunut ja joutuu roskiin. Hylättynä, vihdoin. Jaa, aivoni raksuttavat jo että lamppujen ympäryksillä voisi tehdä jotain. Niitä jääkukkamaisia muovisia hässäköitä minä kaipaankin pyörimään keittiön kaappiin. Tai ns. askartelupöydälle. Jösses, pöydän on vallannut herra ja hidalgo: hermeliinikani. Kiroileva kaniherra, joka ei ihmisistä tykkää.

Eli mitäs muuta ostinkaan tarpeellisena ruuan lisäksi.... hmm. miehelle täkki tai peitto. Pitäisi löytää nopeasti kuivuva ja usen pesunkestävä. Vanhat täkit ovat jo riekaleina. Uuden täkin ohjeissa lukee, että on tuuletettava ja pestävä säännöllisesti. Tulee pesuun varmaan kerran viikossa... riittääköhän. Haaveilin selvittäväni, että millainen kannattaa ottaa, että maksimoidaan hyöty. Mutten kerinnyt mistään selvittää ja Prismassa ei ole myyjiä koskaan, ei töissä ainakaan niitä, jotka ko. tuotteista jotain tietävät.

Cittarissa katsotaan aina halpiselokuvat. Ei siis Prismassa. Jostain syystä näin se menee. Joten ostin Linnunradan käsikirja liftareille, koska en luultavasti koskaan ymmärtäisi etsiä ko. kirjaa kirjastosta. Scifijutut ei ole ihan minua, mutta koska niin moni ihminen kehuu ko. teosta... ajattelin sivistää elokuvalla itseäni. Voinhan nukkua alun jälkeen tunnin unet, kuten yleensäkin telkkaria katsoessani.

Sen lisäksi samaan seitsemän euron hintaan Aamiainen Tiffanylla. Olen täysin Audrey Hepburnin ihailija. Ihana näyttelijä. Tytär alkoi näet valittamaan, että jouluksi pitäisi löytää jokin elokuva jota aina jouluisin katsoa. Niin. Tuota. En minä halua mitään piirrettyjä tai niitä, mitä telkkari jo suoltaa. Ehkä tästä olisi jouluelokuvaksi tai sitten ei. Eihän siinä tarvitse käsitellä joulua ollenkaan.

Sen lisäksi Cittarista hankin uudet kukat puoleen hintaan. Suunnittelin joulukaktukseni vuoden hengissä olon kunniaksi ja etenkin sen kauniin kukinnan, että teitä minä haluan lisää ja halvalla. Kauniissa keramiikkaruukussa hinnaksi tuli 3,38 kpl. Piti ottaa kaksi. Ja sitten tulilatva, nyt empien valkoinen. Kaverini antoi tulilatvan viime keväänä äitinsä huoneesta roskiin heitettäväksi. Nyt vasta loppui kukinta. Joten saatan selvitä tämän valkolaisenkin kanssa.

Että sellaiseen ja pieneen määrään ruokatäydennystä upposi rahaa ihan sikana.

Kotiin ajaessani ihmettelin kaunista iltaruskoa. Aurinko paistoi matalalta meille shoppaajille. Iltarusko tuli päätteeksi ja tähdeksi erittäin kirkas möllykkä taivaalla johdatti kotiin. Muistinpas etsiä tietoa valoilmiöstä. Venusta veikkaan aiheuttajaksi. Ei tarvinnut lähteä tähteä seuraamaan ja Jeesuslasta etsimään.