Meinaan noin yleensä vuodatukseen. Ei minun vuodatukseen mitään uutta, vaan sitä ikivanhaa jaarittelua.

Kevät tulee, kuten Moninainen minua lohdutti. Se kai tässä minua ahdistaa ja puristaa. Kun muilla energisyys vain lisäntyy valon myötä, meikäläinen kaipaa hämäränhyssyä. Minun energisyys on sama vakio kuin pimeänä aikana eli juuri mitään, joten kevät tuntuu suorittamispakolta. Että nyt sitä pitäisi jaksaa, vaan ei jaksa. Vihaan kevään kiivautta. Sitä touhuamista. Sitä kuviteltua sosiaalista painetta, joka minuun on sisäänkirjoitettu.

Vaikka niinhän minä taisin innota jos en täällä vuodatuksessa, niin perheelleni, että keväällä ja kesällä siivoan näitä meidän varastoja turhista tavaroista. Että sinne vaan kirpputorille hiekoitin, jolla ei tee mitään. Ja muutama polkupyörä, jota ei saada varmaan kuntoon pienellä rahalla.

Oikeastaan keväässä odotan vain uuden pihakeinuni pystytystä. Tosin pelkkä pystytys ei riitä, kun paikkaa pitää varmaan kunnostaa ja miettiä.