Sen minä sanon, että jos ei ollut helppoa taloudellisen vaikeuden vuoksi ennen miehen sairastumista, tämä nykyinen kotihoito se vasta monimutkaista on. Varsinkin kun omaishoitajapöhkö yrittää tehdä omaa työtään siinä sivussa.

Terapiat pyörisivät nyt joten kuten. Ääh, toimintaterapeutin käymiset ovat vähän lottoarvontaa niin päivältään, ajaltaan kuin kestoltaan. Ja tapahtuuko vai ei....

Mutta ongelmia tuleekin nyt sitten siitä, että jos mies on osastolla, ei voi käydä terapiassa. Ilmeisesti kyseessä on tämän vuoden alusta tullut tiukennus ja eihän siinä mitään.

Mutta miten muutoksista saisi pikkuihminen tietää?

Nyt on käynyt niin, että mies on pariin kertaan käynyt taksilla osastolta. Ja koko homma läjähti silmille sen vuoksi, että taksimiehen mielestä omavastuun maksaa osasto ko. kerroilta. Minä olisin maksanut kiltisti kyllä ja kerännyt nopeasti omavastuupotin täyteen eikä olisi sen koomin tarvinnut miettiä asiaa.

Vaan taksimies kysyi sossulta. Joka kysyi Kelalta ja koko kauheus paljastui. Ei muuten ole kuin sovittu yövuorojeni takia ensi maanantaiksi ja kahden viikon päästä toisen kerran osastolle, kun on terapiapäivä.

Ja mitään päätöstä asiasta ei saada sillä yliliäkär on lomalla. Joten perua paukasin sekä kyydin että psykologin. Että silleen.

Kaiken huippu on, että  minun on tehtävä selvitys Kelalle niistä kerroista, joita se ei tule korvaamaan. Ai, miksi minun? Lähimpään Kelaan onkin matkaa 42 kilsaa sivu. Minäkö tässä olenkin selitysvelvollinen? Tietysti asiaa hoitavana. Mutta tekisipä mieleni ottaa sitten taksikyytiä kunnan laskuun. Harkitsen vakavasti.

Sossu kertoi syyksi sen, ettei muita vastaavanlaisia tapauksia ole kuin me. Sepäs lämmittääkin minua. Olla ihan ainutlaatuinen tapaus. Se ketuttaa vielä enemmän, kun sossun tyyli on esittää asiat niin, ettei vika ole hänessä vaan Kelassa. Ja muille hän ilmoittaa vian olevan ainutlaatuisessa perheessä. Näin se menee.