Siis ihan ampiliivipul. Jos Hannilla on karmansa asialla, tuntuu sitä olevan minullakin. 

Sain tietää, että minulle on maksettu koko ajan pienempää palkkaa kuin muille samaa työtä tekevälle. Ja kuinka moni heistä lusmuakaan töissään aina kun voi. Prkl!

@ @ @

Olen yrittänyt sitä lomaparatiisia vuokrata Lapista. Yksi oli juutaksen ja iiron käkkäröidenkin takana. Löysin epäselvyyksiä lähinaapurina toimivan kalanviljelyslaitoksen kanssa ympäristöasioissa ja toiseksi lisätietoa pohjapiirustuksineen kiinteistövälityksen sivuilta, joten koko mökkiä ei varmaan ole ensi kesänä, kun vaihtaa omistajaa. Ja tyttö saa anaflylaktisen sokin jos pulikoi jossain teurasjätteissä ja rehujäämiä sisältävässä erämaajärvessä. Että valkoinen valhe peruakseni ko. mökin.

Ja eilen sitten Villi Pohjolan sivuilta löysin yllätys-yllätys Posiolta mökin, jossa on koirille häkki. Lapissa ne jostain syystä vissiin häkittää koiria, kun jo toisen kerran törmäsin tähän termiin tarhan sijaan. Joten yritin varata tätä häkkimökkiä itelleni ja perheelleni. Tietenkin varausjärjestelmä on epäkunnossa.

Laitoin kyselyn vielä eilen illalla ja sain viestiä, että juuri se viikko ja jussi on varattu. Että silleen. Koirat tulevat sitten kai mukaan. Kai. Sitten niin. Ja se järjestelmä on oikeasti epäkunnossa, joten nyt voi sähköpostitse sitten varata ilman lisämaksua.