Luonto herätti aamukuudelta tänään. Tosin en valvonut myöhäänkään. Unet ahdistavia sairaalaan liittyviä. Opastin sairaalanväkeä. Johtunee tuosta yksityisyyden uhasta, jota olen kokenut eräiden taholta.

Hauskinta oli, että miehelläni oli muka satiaisia. Tämä johtuu siitä, että tiedän, ettei hoitajat siellä vaivaudu käyttämään käsineitä. Ja etenkin siitä, että mahatautiepidemia jyllää ja on läpikäynyt viikonlopun aikana myös mieheni. Että sellainen isompi yököttävä satiainen.

Minut herättänyt luonto kutsui hotellihelpotukseen, muttei uni enää tulut, joten hyisessä 14,8 asteessa join kahvit ennen lämmittämisen aloitusta. Ainoat huoneet lämpöisinä ovat vessa, pesuhuone ja kissala. Mutta sinnittelin kuuman kahvin voimin peitto jaloillani ja muutama villapaita päällä lueskellen eläinlääkintäopasta vuodelta seitkytluku.

Eipä ollut antoisa kirja muutenkaan, mutta lukutaidossani oli hieman heikkenemää. En ole kuullut karvamadoista. En siitä, mitä pitää jos kissa tippuu puuroon tai haukkuu. No, kissat eivät hauku vaan saattavat hukkua. Karvamadot muuttuivat vasta kolmannella yrityksellä karvakadoksi ja Kissan tippuminen olikin ihan siinä ja liitettynä alapuolen otsikkoon kuuroutuminen. Että sillä tavalla tällä kertaa.

Aivotoimintani ei johdu kylmästä ilmatilasta täällä vaan, tokkurasta, joka johtuu kaiketi niistä yövuoroista ja kaiketi myös tästä elämäntilanteestani. Asiat vain mutkistuvat, vaikka olisivat suoria. Havainto saa hiljaiseksi. Pitää varoa mutkistamasta asioita, jotka saattavat ollakin suoria. Pallopää rypistää otsaansa. Näkisi vaan jotain prkl.