Tulipas taas henkisesti turpiin.

Sen enempää enää kelaamatta, asia liittyy työhön ja tekemääni kömmähdykseen, joka kuitenkin oikaistiin. Mutta tämä asianosainen ei näköjään sitten ole kovinkaan välkky, kun on kauhistellut asiaa miehelleen vähäteltyään sitä minulle. ( Onko muuten tuttua: edespäin toista ja takanapäin... jne.)

Molemmat työskentelevät sos. ja terv.sektorilla, mutta ko. ukko onkin sellaisen kiusanhenki, joka toisia mollaamalla kasvattaa egoa. Siis tuttua kaiketi maailman sivu tuokin. Mutta sain sen kuulla sitten työkaverilta, joka kauhistellen kysymään onko totta. Sinäkin Brutukseni?-asenteella aivan kuin virheitä en ikinä tekisi.

Totta Mooses tunnustin tapahtuneen todeksi ja selvitin, että olen sinut tapahtuneen suhteen. Miettinyt miksi näin kävi jne. Että mielestäni jos vastapuoli kerran vähätteli puhelimessa... en tiennyt että se tuikataan selän takaa työkaverille kauhisteltavaksi.

Tuikattiin minuun tarrakin: Annostelulaite viallinen... Siis alakoululainen parimetrisessä miehessä.

No, päiväni meni sitten lopuilleen ihan pilalle ja kotiin tultuani olin kirkua kun avustajan auto nököttää pihassa. Että eikö se voi lähteä kun kauniisti pyydän. Ja kuunnella pientä jaarittelua sieltä ja täältä kuten olen kuvannut.

Loppujen lopuksi soitin sairaslomalla olevalle työkaverilleni, että repeän nahoistani täällä. Ja hän laittoi minut kuosiin. Ja eipähän tällaisia asioita voikaan kertoa kun on se vaitiolovelvollisuus, jota ei tämä vastahenkilö täysin ymmärtänyt vaan puhunut sivu suun miehelleen, joka puolestaan kulkee toimipisteestä toiseen kukkoilemassa ja panettelemassa joskus aiheettomastikin.

Että näitä riittää. Näitä ihmisiä, joiden ainoa elämän tarkoitus on toisten elämän pilaaminen. Sitä saa taas työntää henkarin takkinsa sisään, että kykenee huomenaamulla tarttumaan toimeen. Ja yrittää elää kuin asia ei voisi koskettaa vähemmän minua, että omatuntoni on kyllä asian suhteen puhdas.

Että minä olen tiennyt jo 40 vuotta, että minäkin teen virheitä. Ja minä jopa voin myöntää.

Mutta sanopas se näille järjenjättiläisille. Ei ne korvaansa hetkauta. Kaipa näitä kylmiä ihmisiä sitten tarvitaan hoitoalalla. Ei tule nyt heti mieleen kuin kalmojen kylmätilanhoitajana.

Ajattelin, etten kirjoita mitään, kun sain puhutuksi murheeni niin hyvin, mutta paskat, hyvähän kaikkien on tietää, millaista tämä nyky terveydenhuolto on. Kaipa mulla menee hyvin sitten kun pitää noin kadehtia.

Se mitä minä pelkään on, etten pidä turpaani kiinni. Että suututan sen idiootin saadakseni vain jatkossakin kylmää kyytiä. Mutta kun ... tekisi ... niin... vihjailla, että herralla on kai jotain sanomista.