Saatiin palvelua. Ja ei saatu. Kaksi parturia leikkasi asiakkaittensa hiuksia, eikä kumpikaan tullut kysymään, mitä asiaa. Puhuivat yhteen ääneen asiakkaiden kanssa tosin, mutta mutta. Pyörähdimme ympäri ja marssimme liikeestä ulos....

Huonekaluliikkeessä oli toinen meninki. Palvelua heillä saa... oli joka viidennessä lauseessa. Tosin maksoimme siitä.

Ostin nyt sen rottinkisen katosta roikkuvan keinun. Hinta 139. Jäi pehmusteet ostamatta, sillä olis maksanut 89. Siis euroa. Mutta mitäpä sitä ei haaveistaan maksaisi.

Olen saanut taloutemme siihen jamaan, että rahaa jääkin, vaikka ostan hulvattoman paljon yleensä kotimaista heviä. Hedelmiä ja vihanneksia. Ja kun miehen tulot ovat nyt näyttäneet eläkkeen muodossa määränsä ja olen saanut suuren yritysvelanmaksunkin miehen maksettavaksi... palkastani jää ylimääräistä.

Ylimääräisiä rahareikiä on. Se katto, jossa on totaalinen reikä tai avautunut sauma ja putkirikko, joka edelleen valloittaa vedellä vessan pitkään nukuttuani yön. Jalat tuleekin pestyä vessaan mennessä. Ai, eikö teillä? Suosittelen lämpimästi.

Olen siis täyttänyt puolen vuoden aikana haaveita. Kissoja, pihakeinu ja rottinkinen sisäkeinu, sohvaryhmä lasipöytineen. Nyt onkin ongelmaa, että mihin sen kattoon kiinnitettävän tuolin voi laittaa. Siis miten saan sen kattoon kiinni?

Plääh. No, huomenna kuorma tulee. Kuuluu palveluun. Á 45 euroa. Mutta kun tyttö osti atk-tuolin, joka koottiin á 10 euroa ja lipaston, ei meidän kannattanut muuta kuin maksaa tuonnista. Ja siis palvelusta, johon kuuluu kaksi terävää miestä tai sitten se yksi mies, joka kai sitten kantaa yksinään kaiken. Ja kiroilee tuossa koiratarhan portilla. Voi vinde. Onneksi se kuuluu myös palveluun.